Jäniksillä ei muuten ole kyynelkanavia

Minä en ymmärrä. Miten on mahdollista, että filosofianopettajani on pappi? Rajallinen aivokapasiteettini ei mitenkään pysty käsittämään, että papille annetaan opetusoikeus filosofian kaltaiseen ajatteluaineeseen. Eivätkö papit juuri ole niitä, jotka pakenevat itsenäistä ajattelua Jumalansa helmoihin ja pitävät tuhansia vuosia vanhaa satukirjaa ylimpänä ohjenuoranaan? Saattaisin juuri ja juuri kestää tämän huutavan vääryyden, jos kyseinen opettaja kykenisi rajaamaan jälkeenjääneen Jumala-maailmankuvansa filosofiantuntien ulkopuolelle, mutta ei.

Miten voisin suhtautua asiallisesti filosofianopettajaan, joka aivan kirkkain silmin väittää ateisminkin olevan eräänlainen uskonto? Voisin kirjoittaa tästä aiheesta sivutolkulla, mutta ehkäpä nyt hillitsen itseni ja totean vain, että voihan nenä.

Huomenna Studia-messuille. Odotan vähintäänkin valaisevaa kokemusta, jonka seurauksena varsin hämärä tulevaisuuteni muuttuu kertaheitolla selkeäksi ja houkuttelevaksi. Vaadin rahani takaisin, jos en Studiasta lähtiessäni tiedä jatko-opintosuunnitelmiani, unelma-ammattiani ja elämän tarkoitusta.

Ryystettyäni addiktiivisen psykoaktiivista hermostostimulanttia ainakin kolme kuppia olen taas aivan kemiallisesti kiihdytetyssä tilassa. Kahvi, oi kahvi.

Lupasin etsiä S:lle jotain englanninkielistä luettavaa kirjahyllystäni. Harry Potterit eivät kelvanneet ja epäilen, että Dostojevski ja Brontë ovat hieman kuivia herran makuun. Ehkä päädyn Neil Gaimaniin. Itse luen Lemony Snicketin Les Desastreuses Aventures des Orphelins Baudelairea, lähes 600 sivua ranskaksi. Voisin toki kieriskellä tylsässä nörttiydessäni vielä lisää, mutta enpä nyt jaksa.

Pitäisi soittaa yhdelle ihmiselle, mutta en halua.

Testing, testing

Kirjoitin eilen tänne syväluotaavan tunnustuksellisen sielunanalyysin ja painoin Hyväksy-nappia. Ikävä kyllä kirjautumiseni ei ollut enää voimassa, ja sisäisen maailmani sanallinen inkarnaatio hävisi jonnekin nettiavaruuden syövereihin. Hakkasin päätäni seinään ja vannoin, etten ikimaailmassa enää sorru kirjoittamaan tänne sanaakaan.

Olen ilmeisesti elänyt aivan informaatiopimennossa, koska en tiedä minkälaiseksi teinix-ihkuttajien turhuudenpesäksi tämä Päiväkirja on jo ehtinyt profiloitua. Onneksi elän niin laput silmillä, etten luultavasti tule koskaan tietämään, että pirston nyt omatoimisesti kivenkovan truu-imagoni tänne kirjoittamalla.

Hain eilen Stupidosta tilaamani Thursdayn levyn. Musiikin lisäksi tykkään levypakkauksen visuaalisesta ilmeestä, joka tosin herättää minussa pientä epäilyä mahdollisen tarkoitushakuisella rosoisuudellaan. "Hei tehdään sellainen mukarankka ja mukailluusioton package, joka vetoaa kaikkiin tiedostaviin angstipelleihin ihan kybällä niinqu!" Yritän vain sanoa, että vaikka kaupallinen anarkismi uppoaa minuun kuin veitsi kuumaan voihin, tuntuu se silti hieman paradoksaaliselta.

En jaksanut eilen ryhtyä minkäänmoiseen yöjuoksenteluun. Höpisin T:n kanssa mesessä plan B:stä, tuoreen lihan iloista ja kaikesta sellaisesta. Se oli varsin mukavaa. Tunnen pitkästä aikaa olevani jotenkin elossa. Pelkästään positiivista, että pystyynkuolleet ihmissuhteet välillä lakaistaan pois näyttämöltä. Siitä oli muutenkin muodostunut sellainen sijaistoiminto ja tekosyy olla tekemättä mitään.

Nyt voi taas unelmoida. (Ja sitä olenkin harrastanut melkoisesti, kiitos erään ihmisen.)