Tätä ei sitten kannata vaivautua lukemaan. Luvassa on vain omakohtaista blaablaata ja epämääräisiä asianpätkiä. Vetoan oikeuteeni kirjoittaa omaan päiväkirjaani vapaasti omista typeristä asioistani. Lukijallakin on toki oikeuksia, esimerkiksi kommentointioikeus, jos joku pöhköpää nyt tuon menee lukemaan.
Olen odottanut koko viikon, että pääsisin avaamaan sanaisan arkkuni. Eilinen tilintekoyritykseni meni pieleen, kun juutuin meseen höpisemään Eräiden Mukavien Ihmisten kanssa. Tosin yksi näistä ihmisistä lakkasi olemasta mukava vähintään siinä vaiheessa, kun hän lähetti minulle epämääräisen tiedoston, joka myöhemmin paljastui animepornoksi. Makunsa kullakin, mutta ihan tiedoksi vaan, että nuo hentai-hommat eivät mielestäni ole mikään ultimate turn-on.
Mistä aloittaisin? Kaikenlaista ajatuksentynkää on päässä ehtinyt pyöriä, varsinkin tuota ihmissuhderintamaa koskien. Ensinnäkin, haluaisin ostaa joitain uusia hempeitä alusvaatteita. Tämä liittyy ihmissuhteisiin lähinnä siten, että mulla on psyykkinen taipumus haluta alusvaateostoksille aina, kun olen ihastunut. Ja nyt olen. Eilen aamulla kirjastossa analysoimme yhdessä Neverwhereä ja olin aivan hupsuna. Olen jopa saanut itseni kiinni yltiösiirappisten romantiikkahaihattelujen rakentelusta, ja muutenkin olen sortunut kaikenlaiseen irrationaaliseen höpsöttelyyn ja punasteluun kyseistä henkilöä koskien. Voi voi, hirveää lässytystä. Siitä ei tosin ikinä tule kehittymään mitään, olen asiasta aivan sataprosenttisen varma. Tämä pilvilinnojen rakentelu ja taivaanrantojen maalailu on kuitenkin nostanut mielialaani huomattavasti.
Viimeksi koin tämänkaltaisia höpsöjä tuntemuksia yläasteella, kun istuimme ranskan tunnilla T:n kanssa vierekkäin, ja olin niin ihastunut, että luulin räjähtäväni miljardiksi onnen sirpaleeksi joka kerta, kun T vahingossa hipaisi minua. Ja niin, tuo hupsu ajatus juurtui päähäni vielä tiukemmin, kun aloimme seurustella. Tuntui, että jokainen kosketus oli vähintäänkin sähköinen ja aiheutti väreitä selkäpiissä asti. Luultavasti olin saanut liikaa vaikutteita Roswellista, (nuorisosarjojen kuuminta hottia vuosia sitten) jossa Liz näki välähdyksiä tähdistä ja galakseista aina Maxia suudellessaan. Nyt tämä juttu tosin riistäytyi aivan holtittomaksi teininostalgiaksi, toivon todella ettei kukaan ole eksynyt lukemaan tätä.
Ehkäpä ihoni sähkönjohtokyky on tässä lukiovuosien aikana jotenkin heikentynyt tai vaihtoehtoisesti todellisuuden timanttinen nyrkkirauta on mukiloinut minusta jotenkin kyynisen ja tunnevammaisen, kun en muista viime vuosina olleeni erityisen herkkä aistimaan sellaisia nimenomaan fyysisiä, romanttisia sähkövirtauksia. Siitä tulikin mieleeni, että olen viimeiset kolme viikkoa yrittänyt ehtiä V:n luo, koska kaikki matematiikan kirjani jäivät sinne. Ihmetyttää vaan. Kummaltakaan ei ilmeisesti löydy enää aikaa/halua nähdä toista. Mihin ne viimeiset pari vuotta pyyhkiytyi? Johonkin myttyynmenneiden ja epäpotentiaalisten ihmissuhteiden mustaan aukkoon? Miten maailman tärkein ihminen voi hetkessä muuttua merkityksettömäksi mese-keskusteluseuraksi? Ainoa tunnetila, joka mulla on tähän asiaan liittyen, on sellainen lievä ihmettely. Mihin se kaikki katosi? (Mutta jos Roope on syönyt mun matikan kirjoja, niin tähän liittyy myös lievää ärtymystä.)
Olin taas huono/hyvä ihminen, kun en lähtenyt baariin. Sikäli huono, että olin jo luvannut ystävilleni lähteväni. Ystävien kanssa pitäisi viettää enemmän aikaa ja ehkä jopa ajoittain suostua mukautumaan niiden (huonoihin) ajanviettoideaaleihin.
Toisaalta jonkun näkökulmasta baariin lähtemättömyys saattaa olla ihan terve piirre. Asia nyt vain sattuu olemaan niin, että olen erittäin antibaari-ihminen. En jaksa sitä listahittimusiikkia. En jaksa sitä lihatiskitunnelmaa. En jaksa valvoa pitkään. En jaksa sitä horoteinien ja tinttitukkapoikien määrää. En jaksa sitä Sedu-paikkojen jatkuvaa lisääntymistä ja übertrendikkään päälleliimattua ja muovista sisustusta. En vaan jaksa. (Tämä ei tietenkään koske esim. Klubia, joka on varsin viihtyisä paikka, ja jossa Disco Ensemble lunasti paikan sydämessäni.)
Lueskelin tuossa Suea ja Imagea. Ensimmäiseen viitaten, olen ilmaislehtiriippuvainen. Sue, City ja Nöjesguiden on aina pakko saada, niissä on ajoittain varsin hyvää (gonzo-)journalismia, kiinnostavia henkilökuvia ja musiikkijuttuja indie/rock/punk/metalli -akselilta, eli siitä mikä mua enimmäkseen kiinnostaa. Image taas edustaa tätä astetta sofistikoituneempaa ja monta astetta kalliimpaa avantgarde/juppi/provosointi/mediaseksikästä -linjaa, johon köyhällä opiskelijalla harvoin on varaa. Rakastan kuitenkin tuollaisia esteettisiä lehtiä. Ulkomailta ostan aina Vogueta ja Numéroa sekä muita luksuslehtiä, Suomessa ne maksavat ihan törkeästi. Niiden visuaalinen taso on kuitenkin ihan toisesta todellisuudesta kuin kaikenmaailman cosmopolitaneissa. Tuollaisten lehtien lukeminen ilmentää oikeastaan vain ikuista eskapismiani, eihän se mitään oikeaa elämää ole.
Jos vielä lyhyesti jotain musiikkiaiheista höpinää. Nyt soi koneella joku nu-metal-hässäkkä, mutta muuten olen viime aikoina hellinyt korviani lähinnä Guano Apesilla (ostin Salon levymessuilta), Thursdaylla, Velcralla ja Komalla. Kävin myymässä Levykauppa X:ään pölyttymään jääneitä levyjä, sinne hevipartamyyjän varastoihin päätyivät esimerkiksi Interpol, Kasabian, The Verve, R.E.M, Incubus ja mitälie muita.
Taisinpa luopua jopa Placebon tuplapakkauksesta. Siitä tulikin mieleeni, YleX:llä soi tänään Lapko. Eivät tosin ainakaan juontajat siitä pitäneet. Silloin joskus kauan sitten Tavastialla, kun Lapko soitti ennen DE:ä ja Damn Seagullsia, joku väitti minulle, että herra Maljalla oli jalassaan Miss60-farkut. En ikinä päässyt varmuuteen tästä, mutta aika hulvatonta kuitenkin. Ai niin, Funkyn parturi sanoi, että Lapkon tyypit olivat kouluaikoina ihan pissapäitä.
Uusi Potter pitää mennä katsomaan. En ole mikään leffafani, vaan lähinnä haluan nähdä, kuinka hyvin Rowlingin kirjallisen perfektion eloonherättäminen on onnistunut, ja kuinka hyvin se vastaa omia mielikuviani. Olen lukenut kaikki Potterit vain englanniksi, Prisoner of Azkabanin muistaakseni kolmesti. Uusimman, Half-Blood Princen, ostin Ranskasta kirjan ilmestymispäivänä. Se oli hienoa :) Leffaversion katsomisessa on se vika, että tunnen kirjan termistön vain englanniksi. Tuntuu tyhmältä, kun Snape on väännetty Kalkarokseksi ja Hogwarts Tylypahkaksi. Pidän enemmän alkuperäisversioista.
Ai niin, sain filosofian kokeesta kympin. Jeejee. Jouduin lukemaan ääneen "Arvojen subjektiivisuus, objektiivisuus ja relatiivisuus" -esseeni, eikä ole yhtään hauskaa lukea ääneen hirveän teoreettista ja abstraktia tärkeilyhuttua. (Toivottavasti se yksi hirmuisen mukava höpsö ei enää mökötä mulle tuosta filosofiasta, ja toivottavasti se ymmärtää, vaikka olinkin epäkohtelias enkä suostunut Wallace&Gromit -ehdotukseen.)
Piti muuten vielä mainita tuohon yhteen valokuvaan liittyen, että Hannibal Lecter on mielestäni kenties parasta, mitä fiktiivinen kirjallisuus on koskaan synnyttänyt. Siinä vasta ihana ihmissyöjäherrasmies! Minulta löytyy kirjahyllystäni niin Uhrilampaat, Hannibal kuin Punainen lohikäärmekin. Luen tämän trilogian aina jouluisin, sen intellektuelli verisyys estää joulua liukumasta turhan seesteiseksi.
Tästä tuli nyt varsinainen sekaepelisoppa ja aivan totaalisen käsistäriistäytynyt ajatusvirtahöpötys. Toivottavasti kukaan ei erehtynyt perehtymään siihen kovinkaan tarkasti.
Olen odottanut koko viikon, että pääsisin avaamaan sanaisan arkkuni. Eilinen tilintekoyritykseni meni pieleen, kun juutuin meseen höpisemään Eräiden Mukavien Ihmisten kanssa. Tosin yksi näistä ihmisistä lakkasi olemasta mukava vähintään siinä vaiheessa, kun hän lähetti minulle epämääräisen tiedoston, joka myöhemmin paljastui animepornoksi. Makunsa kullakin, mutta ihan tiedoksi vaan, että nuo hentai-hommat eivät mielestäni ole mikään ultimate turn-on.
Mistä aloittaisin? Kaikenlaista ajatuksentynkää on päässä ehtinyt pyöriä, varsinkin tuota ihmissuhderintamaa koskien. Ensinnäkin, haluaisin ostaa joitain uusia hempeitä alusvaatteita. Tämä liittyy ihmissuhteisiin lähinnä siten, että mulla on psyykkinen taipumus haluta alusvaateostoksille aina, kun olen ihastunut. Ja nyt olen. Eilen aamulla kirjastossa analysoimme yhdessä Neverwhereä ja olin aivan hupsuna. Olen jopa saanut itseni kiinni yltiösiirappisten romantiikkahaihattelujen rakentelusta, ja muutenkin olen sortunut kaikenlaiseen irrationaaliseen höpsöttelyyn ja punasteluun kyseistä henkilöä koskien. Voi voi, hirveää lässytystä. Siitä ei tosin ikinä tule kehittymään mitään, olen asiasta aivan sataprosenttisen varma. Tämä pilvilinnojen rakentelu ja taivaanrantojen maalailu on kuitenkin nostanut mielialaani huomattavasti.
Viimeksi koin tämänkaltaisia höpsöjä tuntemuksia yläasteella, kun istuimme ranskan tunnilla T:n kanssa vierekkäin, ja olin niin ihastunut, että luulin räjähtäväni miljardiksi onnen sirpaleeksi joka kerta, kun T vahingossa hipaisi minua. Ja niin, tuo hupsu ajatus juurtui päähäni vielä tiukemmin, kun aloimme seurustella. Tuntui, että jokainen kosketus oli vähintäänkin sähköinen ja aiheutti väreitä selkäpiissä asti. Luultavasti olin saanut liikaa vaikutteita Roswellista, (nuorisosarjojen kuuminta hottia vuosia sitten) jossa Liz näki välähdyksiä tähdistä ja galakseista aina Maxia suudellessaan. Nyt tämä juttu tosin riistäytyi aivan holtittomaksi teininostalgiaksi, toivon todella ettei kukaan ole eksynyt lukemaan tätä.
Ehkäpä ihoni sähkönjohtokyky on tässä lukiovuosien aikana jotenkin heikentynyt tai vaihtoehtoisesti todellisuuden timanttinen nyrkkirauta on mukiloinut minusta jotenkin kyynisen ja tunnevammaisen, kun en muista viime vuosina olleeni erityisen herkkä aistimaan sellaisia nimenomaan fyysisiä, romanttisia sähkövirtauksia. Siitä tulikin mieleeni, että olen viimeiset kolme viikkoa yrittänyt ehtiä V:n luo, koska kaikki matematiikan kirjani jäivät sinne. Ihmetyttää vaan. Kummaltakaan ei ilmeisesti löydy enää aikaa/halua nähdä toista. Mihin ne viimeiset pari vuotta pyyhkiytyi? Johonkin myttyynmenneiden ja epäpotentiaalisten ihmissuhteiden mustaan aukkoon? Miten maailman tärkein ihminen voi hetkessä muuttua merkityksettömäksi mese-keskusteluseuraksi? Ainoa tunnetila, joka mulla on tähän asiaan liittyen, on sellainen lievä ihmettely. Mihin se kaikki katosi? (Mutta jos Roope on syönyt mun matikan kirjoja, niin tähän liittyy myös lievää ärtymystä.)
Olin taas huono/hyvä ihminen, kun en lähtenyt baariin. Sikäli huono, että olin jo luvannut ystävilleni lähteväni. Ystävien kanssa pitäisi viettää enemmän aikaa ja ehkä jopa ajoittain suostua mukautumaan niiden (huonoihin) ajanviettoideaaleihin.
Toisaalta jonkun näkökulmasta baariin lähtemättömyys saattaa olla ihan terve piirre. Asia nyt vain sattuu olemaan niin, että olen erittäin antibaari-ihminen. En jaksa sitä listahittimusiikkia. En jaksa sitä lihatiskitunnelmaa. En jaksa valvoa pitkään. En jaksa sitä horoteinien ja tinttitukkapoikien määrää. En jaksa sitä Sedu-paikkojen jatkuvaa lisääntymistä ja übertrendikkään päälleliimattua ja muovista sisustusta. En vaan jaksa. (Tämä ei tietenkään koske esim. Klubia, joka on varsin viihtyisä paikka, ja jossa Disco Ensemble lunasti paikan sydämessäni.)
Lueskelin tuossa Suea ja Imagea. Ensimmäiseen viitaten, olen ilmaislehtiriippuvainen. Sue, City ja Nöjesguiden on aina pakko saada, niissä on ajoittain varsin hyvää (gonzo-)journalismia, kiinnostavia henkilökuvia ja musiikkijuttuja indie/rock/punk/metalli -akselilta, eli siitä mikä mua enimmäkseen kiinnostaa. Image taas edustaa tätä astetta sofistikoituneempaa ja monta astetta kalliimpaa avantgarde/juppi/provosointi/mediaseksikästä -linjaa, johon köyhällä opiskelijalla harvoin on varaa. Rakastan kuitenkin tuollaisia esteettisiä lehtiä. Ulkomailta ostan aina Vogueta ja Numéroa sekä muita luksuslehtiä, Suomessa ne maksavat ihan törkeästi. Niiden visuaalinen taso on kuitenkin ihan toisesta todellisuudesta kuin kaikenmaailman cosmopolitaneissa. Tuollaisten lehtien lukeminen ilmentää oikeastaan vain ikuista eskapismiani, eihän se mitään oikeaa elämää ole.
Jos vielä lyhyesti jotain musiikkiaiheista höpinää. Nyt soi koneella joku nu-metal-hässäkkä, mutta muuten olen viime aikoina hellinyt korviani lähinnä Guano Apesilla (ostin Salon levymessuilta), Thursdaylla, Velcralla ja Komalla. Kävin myymässä Levykauppa X:ään pölyttymään jääneitä levyjä, sinne hevipartamyyjän varastoihin päätyivät esimerkiksi Interpol, Kasabian, The Verve, R.E.M, Incubus ja mitälie muita.
Taisinpa luopua jopa Placebon tuplapakkauksesta. Siitä tulikin mieleeni, YleX:llä soi tänään Lapko. Eivät tosin ainakaan juontajat siitä pitäneet. Silloin joskus kauan sitten Tavastialla, kun Lapko soitti ennen DE:ä ja Damn Seagullsia, joku väitti minulle, että herra Maljalla oli jalassaan Miss60-farkut. En ikinä päässyt varmuuteen tästä, mutta aika hulvatonta kuitenkin. Ai niin, Funkyn parturi sanoi, että Lapkon tyypit olivat kouluaikoina ihan pissapäitä.
Uusi Potter pitää mennä katsomaan. En ole mikään leffafani, vaan lähinnä haluan nähdä, kuinka hyvin Rowlingin kirjallisen perfektion eloonherättäminen on onnistunut, ja kuinka hyvin se vastaa omia mielikuviani. Olen lukenut kaikki Potterit vain englanniksi, Prisoner of Azkabanin muistaakseni kolmesti. Uusimman, Half-Blood Princen, ostin Ranskasta kirjan ilmestymispäivänä. Se oli hienoa :) Leffaversion katsomisessa on se vika, että tunnen kirjan termistön vain englanniksi. Tuntuu tyhmältä, kun Snape on väännetty Kalkarokseksi ja Hogwarts Tylypahkaksi. Pidän enemmän alkuperäisversioista.
Ai niin, sain filosofian kokeesta kympin. Jeejee. Jouduin lukemaan ääneen "Arvojen subjektiivisuus, objektiivisuus ja relatiivisuus" -esseeni, eikä ole yhtään hauskaa lukea ääneen hirveän teoreettista ja abstraktia tärkeilyhuttua. (Toivottavasti se yksi hirmuisen mukava höpsö ei enää mökötä mulle tuosta filosofiasta, ja toivottavasti se ymmärtää, vaikka olinkin epäkohtelias enkä suostunut Wallace&Gromit -ehdotukseen.)
Piti muuten vielä mainita tuohon yhteen valokuvaan liittyen, että Hannibal Lecter on mielestäni kenties parasta, mitä fiktiivinen kirjallisuus on koskaan synnyttänyt. Siinä vasta ihana ihmissyöjäherrasmies! Minulta löytyy kirjahyllystäni niin Uhrilampaat, Hannibal kuin Punainen lohikäärmekin. Luen tämän trilogian aina jouluisin, sen intellektuelli verisyys estää joulua liukumasta turhan seesteiseksi.
Tästä tuli nyt varsinainen sekaepelisoppa ja aivan totaalisen käsistäriistäytynyt ajatusvirtahöpötys. Toivottavasti kukaan ei erehtynyt perehtymään siihen kovinkaan tarkasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti