Hm, mulla on joku herkkä kausi meneillään. Katsoin eilen telkkarista amerikkalaisten tuliasehulluudesta ja vinksahtaneesta kokonaiskulttuurista kertovaa Bowling for Columbine -dokumenttielokuvaa...ja itkeä pillitin yksin pimeässä olohuoneessa. Kyllähän tuo Michael Mooren dokumentti on Oscarinsa ansainnut, vaikkei amerikkalaisten sotahulluus itsessään tule kenellekään yllätyksenä. Oma naurettavan yliherkkä itkureaktioni ei tosin ensijaisesti johtunut niinkään ruumispinojen, kouluammuntadraamojen ja luodinlävistämien pikkutyttöjen näyttämisestä, vaan läpimädistä amerikkalaisista asenteista. Miten vielä 2000-luvulla yksi maailman rikkaimista maista voi olla niin kertakaikkisen epäoikeudenmukainen ja paha paikka?Omaan pieneen pasifistisesti suuntautuneeseen päähäni ei voi mitenkään mahtua, että yksikään täysijärkinen ihminen voisi pitää amerikkalaista asekulttuuria hyväksyttävänä.
Itkin kyllä myötätunnosta kaikkia viattomia kohtaan, mutta vielä enemmän pelosta: miten pahoja asioita voi tapahtua, kun maailman diktaattorina toimii USA - rikas, suuri maa kaikkine ydinaseineen, asefanaatikkoineen ja sairaalloisen vääristyneine asenteineen. Silläkin uhalla, että kuulostan imelältä tekopyhistelijältä, on pakko sanoa että eilen yöllä, kahdestaan pimeässä Bowling for Columbinen kanssa, tunsin fyysistä pahoinvointia kaiken sen amerikkalaisen paskan edessä. Miten vääristynyt yhteiskunta voidaan korjata, jos yhteiskunta ei suostu näkemään omaa vääristyneisyyttään? Lamauttavaa. En voi ikinä korjata Amerikkaa. Voin ehkä vielä oppia lentämään, minusta voi tulla presidentti tai ehkä jopa onnellinen, mutta Amerikkaa en voi ikinä korjata ja siksi tuntui aivan helvetin pahalta ja lamauttavalta eilen.
Minulla on mitä ilmeisemmin liian vähän omia ongelmia, koska yritän omia itselleni koko Amerikan ongelmat...
Älkää toki kuvitelko, että Mooren dokumentti olisi jotenkin avannut silmäni tai murskannut epärealistisia illuusioitani. Mooren dokumentti ei kertonut mitään uutta, mitään mitä en jo tietäisi. Dokumentissa NRA:n johtaja Charlton Heston jossain fanaatikoiden asekokouksessa heristeli mitälie haulikkoaan ilmassa ja julisti perustuslain aseenkanto-oikeutta huutaen "FROM MY COLD DEAD HANDS!", ja hullu kansa hurrasi. Kyllä todella teki mieli varata seuraava lento USA:han, käydä ostamassa ase ja ammuksia amerikkalaisesta elintarvikekaupasta ja käydä ampumassa Herra Heston tuusannuuskaksi, jotta olisin voinut napata sen aseen Hestonin "kylmistä, kuolleista käsistä"...Ikävä kyllä en ole mielenlaadultani niin amerikkalainen, että olisin ryhtynyt toteuttamaan tätä ajatusta.
Yksi kiinnostavimmista kohdista dokumentissa oli Mooren kohtaaminen Marilyn Mansonin kanssa. Kaksinaismoralististen patrioottien vastustama Manson oli kenties älykkäin dokumentissa esiintynyt henkilö. Columbinen kouluammuskelijat, murhaajat, kuuntelivat Marilyn Mansonia. Joidenkin ase tyynynsä alla nukkuvien patrioottien ja ydinasetehtailijoiden mielestä Mansonin provokatiiviset lyriikat ja aggressiivinen esiintyminen saattoivat olla osasyyllisiä ammuskeludraamaan. Vai niin. Vai niin. Pahoittelen voimasanoja, mutta miten vitun typeriä nämä amerikkasedät oikein ovat?! Lainaanpa pätkän Mooren ja Mansonin keskustelusta, koska olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä:
Marilyn Manson: " The two by-products of that whole tragedy were, violence in entertainment, and gun control. - - and we forgot about, uh, the President was shooting bombs overseas, yet I'm a bad guy because I, well I sing some rock-and-roll songs, and who's a bigger influence, the President or Marilyn Manson? I'd like to think me, but I'm going to go with the President."
Michael Moore: " Do you know that on the day of the Columbine massacre, the US dropped more bombs on Kosovo than any other day?"
Marilyn Manson: " I do know that, and I think that's really ironic, that nobody said 'well maybe the President had an influence on this violent behavior' Because that's not the way the media wants to take it - -."
Okei, ehkä lopetan tämän vaahtoamisen. Kuka vaan voi tietenkin huomauttaa, että kaikki "kantaaottavat" kirjoitukseni ovat mustavalkoisia ja yksisilmäisiä, perustelemattomia ja kertakaikkisen huonoja, mutta tarkoitukseni ei olekaan tuottaa objektiivista journalismia vaan tallentaa omat ja mahdollisesti ohimenevät ajatukseni omaan päiväkirjaani. Voinpahan sitten vanhempana nauraa naiiviuudelleni. Tämän päiväkirjamerkinnän ydinviesti, "USA on sairas ja paha maa", ei kuitenkaan ikävä kyllä ole vain ohimenevä huomio, enkä mielestäni ole lainkaan naiivi näin kirjoittaessani.
Äh, tämä sinkkuelämä ja sosiaalisessa tyhjiössä kieriskely on näköjään yliaktivoinut aivojeni poliittisia osia. Apua, tarvitsen äkkiä jonkun miehen, etten kiihkoissani mene liittymään esimerkiksi Vasemmistonuoriin tai bin Ladenin Oravakerhoon.
Ps. Luin tänään kirjastossa lehtiä. Selailin jotain vanhaa Suosikkia, ja kappas! Täten ilmoitan, että omistan samanlaisen t-paidan kuin Antti Tuisku. Sellaisen mustan, jossa on kahden mustekalan kuva. Great. Fuckin' great.
Itkin kyllä myötätunnosta kaikkia viattomia kohtaan, mutta vielä enemmän pelosta: miten pahoja asioita voi tapahtua, kun maailman diktaattorina toimii USA - rikas, suuri maa kaikkine ydinaseineen, asefanaatikkoineen ja sairaalloisen vääristyneine asenteineen. Silläkin uhalla, että kuulostan imelältä tekopyhistelijältä, on pakko sanoa että eilen yöllä, kahdestaan pimeässä Bowling for Columbinen kanssa, tunsin fyysistä pahoinvointia kaiken sen amerikkalaisen paskan edessä. Miten vääristynyt yhteiskunta voidaan korjata, jos yhteiskunta ei suostu näkemään omaa vääristyneisyyttään? Lamauttavaa. En voi ikinä korjata Amerikkaa. Voin ehkä vielä oppia lentämään, minusta voi tulla presidentti tai ehkä jopa onnellinen, mutta Amerikkaa en voi ikinä korjata ja siksi tuntui aivan helvetin pahalta ja lamauttavalta eilen.
Minulla on mitä ilmeisemmin liian vähän omia ongelmia, koska yritän omia itselleni koko Amerikan ongelmat...
Älkää toki kuvitelko, että Mooren dokumentti olisi jotenkin avannut silmäni tai murskannut epärealistisia illuusioitani. Mooren dokumentti ei kertonut mitään uutta, mitään mitä en jo tietäisi. Dokumentissa NRA:n johtaja Charlton Heston jossain fanaatikoiden asekokouksessa heristeli mitälie haulikkoaan ilmassa ja julisti perustuslain aseenkanto-oikeutta huutaen "FROM MY COLD DEAD HANDS!", ja hullu kansa hurrasi. Kyllä todella teki mieli varata seuraava lento USA:han, käydä ostamassa ase ja ammuksia amerikkalaisesta elintarvikekaupasta ja käydä ampumassa Herra Heston tuusannuuskaksi, jotta olisin voinut napata sen aseen Hestonin "kylmistä, kuolleista käsistä"...Ikävä kyllä en ole mielenlaadultani niin amerikkalainen, että olisin ryhtynyt toteuttamaan tätä ajatusta.
Yksi kiinnostavimmista kohdista dokumentissa oli Mooren kohtaaminen Marilyn Mansonin kanssa. Kaksinaismoralististen patrioottien vastustama Manson oli kenties älykkäin dokumentissa esiintynyt henkilö. Columbinen kouluammuskelijat, murhaajat, kuuntelivat Marilyn Mansonia. Joidenkin ase tyynynsä alla nukkuvien patrioottien ja ydinasetehtailijoiden mielestä Mansonin provokatiiviset lyriikat ja aggressiivinen esiintyminen saattoivat olla osasyyllisiä ammuskeludraamaan. Vai niin. Vai niin. Pahoittelen voimasanoja, mutta miten vitun typeriä nämä amerikkasedät oikein ovat?! Lainaanpa pätkän Mooren ja Mansonin keskustelusta, koska olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä:
Marilyn Manson: " The two by-products of that whole tragedy were, violence in entertainment, and gun control. - - and we forgot about, uh, the President was shooting bombs overseas, yet I'm a bad guy because I, well I sing some rock-and-roll songs, and who's a bigger influence, the President or Marilyn Manson? I'd like to think me, but I'm going to go with the President."
Michael Moore: " Do you know that on the day of the Columbine massacre, the US dropped more bombs on Kosovo than any other day?"
Marilyn Manson: " I do know that, and I think that's really ironic, that nobody said 'well maybe the President had an influence on this violent behavior' Because that's not the way the media wants to take it - -."
Okei, ehkä lopetan tämän vaahtoamisen. Kuka vaan voi tietenkin huomauttaa, että kaikki "kantaaottavat" kirjoitukseni ovat mustavalkoisia ja yksisilmäisiä, perustelemattomia ja kertakaikkisen huonoja, mutta tarkoitukseni ei olekaan tuottaa objektiivista journalismia vaan tallentaa omat ja mahdollisesti ohimenevät ajatukseni omaan päiväkirjaani. Voinpahan sitten vanhempana nauraa naiiviuudelleni. Tämän päiväkirjamerkinnän ydinviesti, "USA on sairas ja paha maa", ei kuitenkaan ikävä kyllä ole vain ohimenevä huomio, enkä mielestäni ole lainkaan naiivi näin kirjoittaessani.
Äh, tämä sinkkuelämä ja sosiaalisessa tyhjiössä kieriskely on näköjään yliaktivoinut aivojeni poliittisia osia. Apua, tarvitsen äkkiä jonkun miehen, etten kiihkoissani mene liittymään esimerkiksi Vasemmistonuoriin tai bin Ladenin Oravakerhoon.
Ps. Luin tänään kirjastossa lehtiä. Selailin jotain vanhaa Suosikkia, ja kappas! Täten ilmoitan, että omistan samanlaisen t-paidan kuin Antti Tuisku. Sellaisen mustan, jossa on kahden mustekalan kuva. Great. Fuckin' great.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti