Do throw sharp objects to children's playground

"Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä, olkaa hyvä ja yrittäkää myöhemmin uudelleen niin kuulette tämän saman nauhoituksen uudelleen."

Mihinköhän se Jeesuksen lammas oikeasti oli matkalla? Tuo laumastaeksymispropaganda ei ole koskaan vakuuttanut mua. Ehkä se oli identiteettikriisilammas, joka lähti etsimään itseään?

Tai kuudesaistilammas, joka aavisti, että sen isännällä ei ihan ollut kaikki mutterit tiukalla? Kyllä lammaskin varmaan käsittää, että on silkkaa itsemurhaa hengailla sellaisen sedän lähipiirissä, joka kuvittelee olevansa lammasuhreista tykkäävän Taivaan Isän poika. Joka tapauksessa ketuttaa, kun se lammas ei saanut rauhassa toteuttaa itseään. Yritä siinä sitten olla itsenäinen ja nähdä maailmaa, kun joku imelä Jeesus juoksee perässä kyttäämässä.

Eksynyt laumasta, yeah right. 

Sana-analyysi on sanalyysi

Ai niin. Kirjoittelin eilen töissä kassakuittien selkämyksiin tällaista höpönlöpöä. (Höpönlöpöstä tulee muuten mieleen se lastenohjelma Hopon poppoo. Tai niinku, nuo viisi ensimmäistä kirjaintahan ovat oikeastaan homonyymejä, jos Ö:n pisteet jätetään huomioimatta. Ja Ö:n pisteethän voidaan jättää huomioimatta, koska ne ovat vain jokin suomalaisten säälittävä O:n naamiointiyritys...Sori, assosioin itseni hieman sivupoluille.)

Takaisin aiheeseen, näin siis kirjoitin kuittien selkämyksiin:

⠯ Surrealismi:

Ranskaksi: surréalism
→ sur + réalism = surréalism

SUR (prepositio) = päällä, yllä
SUR- (etuliite) = yli-, liika-
RÉALISM = realismi

Surréalism = Realismin päällä oleva, todellisuuden ylittävä
Surréalism = Liika-/ylirealismi, ylitodellinen

(→ Surrealismi = realismin yliannostus)


⠯ Surrealismin vastakohta:

SOUS- (etuliite) = ali-, vajaa-, alla oleva
→ sous + réalism = sousrèalism

Sousréalism = alirealismi, alitodellinen, pienempi kuin todellinen, todellisuudesta vajaaksi jäävä

ONGELMA: sanat 'surréalism' ja 'sousréalism' äännettäisiin ranskaksi lähes samalla tavalla.

KYSYMYS: Miksi ylitodellisuus (enemmän kuin todellinen) on saanut enemmän huomiota kuin alitodellisuus (vähemmän kuin todellinen)? Nykyinen kahtiajako on realismi vs. kaikki-mikä-ei-ole-realismia. Ainakin semanttisessa mielessä ajateltuna loogisempi asetelma voisi olla alitodellisuuden ja ylitodellisuuden välinen dualismi. Realismi sijaitsisi luonnollisesti alitodellisuuden ja ylitodellisuuden keskellä. Asiaa voisi ajatella länsimaiseen tapaan lineaarisena janana, jossa realismi sijaitsisi yhtä kaukana janan vastakkaisista pisteissä, jotka siis olisivat ali- ja ylitodellisuus.

Ilmoittelen heti kun keksin, miten tämä voisi ikimaailmassa liittyä mihinkään.

(Lisäksi leikkaan tämän idiotian poikki Ockhamin partaveitsellä. Mutta jos kyseinen janautopia olisi jossain mielessä mahdollinen, niin joutuisin leikkaamaan kyseisen janan molemmat päät - sekä alitodellisen että ylitodellisen pään - pois, jotta minulle jäisi vain keskiosan reaalitodellisuus. Voikohan todellisuuden ylittäviä tai alittavia osia leikata ihan tavallisilla Fiskarsin saksilla?)

Jåå-å.

Äm

Hieno päivä kerrassaan. Heräsin noin 19 minuuttia ennen työvuoroni alkua. Vilkaisin pikaisesti peiliin ja havaitsin näyttäväni neljä päivää sitten kuolleelta narkomaanilta. Rumalta sellaiselta. En ehtinyt naamioimaan itseäni yhtään ihmisemmän näköiseksi, vaan poistuin talosta tuntien itseni maailmankaikkeuden suurimmaksi näkösaasteeksi. Töissä nyhjötin kassalla puoliunessa ja väistelin ihmisten närkästyneitä "Eikö tähän työhön ole mitään naamarajaa?" -katseita. Aamupalani koostui puolesta milligrammasta hammastahnaa, joten energiatasoni lähenteli absoluuttista nollapistettä. Yhtäkkiä havahduin huomaamaan, että joku täti ojentaa minulle viiden sentin kolikkoa, jonka kääntöpuolella on kuva kannabiksen lehdestä. Ihmettelin itsekseni, miksei minulle ole kerrottu Kolumbian liittyneen EU:hun. Asiaa lähemmin tarkasteltuani huomasin, ettei kyseessä ollutkaan kannabiksen vaan tammen lehti. Jaahas.

Kahvitauolla nautiskeltujen kofeiinituotteiden ihmeitätekevän vaikutuksen vuoksi loppupäivä sujui vähemmän koomamaisissa merkeissä.  

Miks mä en ikinä opi, että onni on katoavaista ja onnettomuus akkumulatiivista?

Päiväkirjani näkyy vaipuneen melkoisen dekadenttiin tilaan. Tekstin koheesio ja abstrakti ajattelu loistavat poissaolollaan. Syyttäkäämme siitä irc-galleriaa, joka aiheuttaa aivosoluissani laajamittaista passivoitumista ja massaitsetuhoa. Pitäisi ehkä harkita elämän ostamista ja vähentää gallerian osittain illusoriseen kollektiivisuuteen tukeutumista. Lisäksi pitäisi ehdottomasti lopettaa ranskalaisten viivojen käyttö. Viivat ovat pahoja...ja numerot! Olen tällainen keltanokka-Lost-retardi eli seuraan sarjaa Nelosen aikataululla (koska olen liian noob edes harkitsemaan jaksojen katselua tietokoneella etukäteen), mutten ole voinut vastustaa kyseisiä numeroita. Niinpä olen jo aikoja sitten lukenut netistä kaikenlaista Lostin aritmologiasta ja tietenkin samalla spoilaantunut melkoisesti, vaikka olenkin yrittänyt keskittyä vain numeroihin ja sulkea silmät ainakin kovin hardcore-juonipaljastusten kohdalla...Aika mahdotonta tosin keskittyä "vain" neljään, kahdeksaan, viiteentoista, kuuteentoista, kahteenkymmeneenkolmeen ja neljäänkymmeneenkahteen, kun kyseiset numerot liittyvät KAIKKEEN (dramaattista musiikkia tähän).

(Ahaa! Nyt käsitin mitä tuo prkleen 'ambiguiteetti' tarkoittaa.)

Asiasta kukkaruukkuun, sykleissä kulkeva musiikkimakuni on jälleen kerran saavuttanut brittirokki-/ fiilistelyindievaiheen. Ai hitto, miten tuo Keanen uusi sinkku Is it any wonder voikin olla noin hyvä? Ja samaisen bändin Everybody's changing. Myös Tahiti 80:n Changes aiheuttaa melkoisia korvaorgasmeja. Harmi, että joskus luulin musiikkimakuni kehittyvän länsimaiseen tyyliin lineaarisesti eteenpäin ilman takaumia, ja niinpä olen kärrännyt monia brittirokkilevyjäni Levykauppa Äxään myytäväksi ja lunastanut tilalle Velcraa ja muita astetta aggressiivisempia lättyjä. Noh, virheistä viisastuneena säilytän tästä lähin kaikki hankkimani levyt, jotta voin kieriskellä nostalgiassa uudestaan ja uudestaan.

Yksi asia vielä. Miehet. Hiton miehet. Miten ne voivat olla niin vaikeita? Arvon herrat ohittavat pian käsittämättämyydessään jopa oman sukupuoleni. Voi etana.

Mä olen itsekin ihan mahdoton. Menee hermot.

Töissä on ihan kivaa. Jos sattuu nauttimaan "Onko teillä S-etukorttia?" -fraasin toistelusta miljardi kertaa päivässä. Ja joo, mä tosiaan saan siitä ihan out-of-this-world -kicksejä. Joo.

Ps. Uusi lempisanani on 'astraaliruumis'.



ﺯﺛﺿﺿﺺﺣ ﺽﺻﺪﻺﺥﺨﺕﺒ ﺿﺿﺿﺺﺣﺽﺻﺪﻺﺥﺨﺕﺒﺿﺨﺥﺽﺿﺥﺥﺸﻏﻁﺖﺑﺹﻀﻀﺥﺻﺿﺨﺻﻒ  

Ota opiksesi idiootti

Ai niin joo.

Muistilista tulevaisuuden varalle:

- Tästä lähtien varmista aina TYKSissä asioidessasi, että olet aamulla vetänyt päällesi jotkin suhteellisen säädylliset alusvaatteet. Arvon tohtorisedät saattavat haluta punnita sinut alusvaatteisillasi, ja siinä vaiheessa on myöhäistä huomata, että et ehkä halua esiintyä miespuolisten lastenlääkärien edessä pinkeissä stringeissä.

...Eikä yhtään nolottanut.
 

"Fuck food - carrot is the most underrated vegetable in the sex industry."

Haluatteko tietää, mitä söin eilen? Ei se mitään, kerron kuitenkin.

✮ Aamupala: kahvia ja leipää
✮ Eka kahvitauko: kahvia ja banaani
✮ Päivällinen: kahvia ja jogurttia
✮ Toka kahvitauko: kahvia ja pullaa
✮ Iltapala: Lidlin suklaavanukas

Tuossa siis kaikki, mitä kuolan lisäksi kulki suuni kautta mahalaukkuun eilen. (Tai no, saatoin myös vahingossa niellä vähän hammastahnaa.) Eläköön terveelliset elämäntavat ja ruokaympyrämalli!

Tässä vielä kunnianarvoisien sensorisetien ja -tätien lopullinen tuomio:

▫ Äidinkieli L
▫ Englanti L
▫ Ranska (lyhyt) L
▫ Ruotsi (pitkä) E
▫ Filosofia E
▫ Matematiikka (lyhyt) E

En ole tyytyväinen, mutta enhän mä koskaan.

Hei poika hei tyttö

Luettele seitsemän biisiä, joista pidät tällä hetkellä.

☼ Tahiti 80: Big Day (näin ne livenä Ranskassa viime kesänä)
☼ Tahiti 80: Changes
☼ Callisto: The Fugitive (miinus se mörinäosa)
☼ Wiidakko: 980 Ongelmaa (aww, ihana ♥)
☼ Carpark North: Human
☼ Phoenix: Everything is Everything
☼ The Raconteurs: Steady As She Goes (nam, Jack White)

No joo, plussaraitana mainittakoon herra Monsteri. Oli hauskaa eilen yöllä veljen kanssa, kun katsottiin yhdessä Euroviisuja.  

..۞..

(Tätä tekstiä on sensuroitu.)

Gosh, olen töissä Neuvostoliiton satelliittivaltiossa (nimi muutettu) überihanan tytön kanssa. Kunpa se tulisi useammin tuomaan kassalleni lisää muovikasseja tai tyhjentämään ostoskoripinoa...Sellaisen söpöyden ilmentymän satunnainen läsnäolo parantaa työpaikkaviihtyvyyttäni huomattavasti, vaikka toisaalta kassatyöskentelyni saattaa hidastua kyseisen neidon aiheuttaessa aivoissani lievää lamaantumista ja muita vammailmiöitä (esim. kuolan tippumista asiakkaiden ostoksille ☺).

(Joo, on siellä myös yksi elämäänsä kyllästynyt piip piip piip, johon ikävä kyllä törmään paljon useammin.)

Ai niin, tänään olin matkalla kahvitauolle, kun yllättäen törmäsin erääseen entiseen poikaystävään. Tuli ihan hassu olo, siitäkin jutusta on jo miljoona vuotta...Se oli sellainen villi teinikesä, ja sillä pojalla oli ihanat leijonansilmät.

Ei muuta, taidan katsoa miten Lordille käy. 

Don't pee your pants Bruno

Ei mitään uutta auringon alla, höpisen vaan jotain.

Kävin äsken laboratoriossa autoimmuunitrombosytopeniakokeissa. Labratäti iski minuun neulansa ja imi kymmenen putkea verta. Käsi tuntuu ihan puutuneelta. Maanantaina kävin TYKSissä hematologilla. Vereni valmistaa kuulemma vasta-aineita itseään vastaan. Kovin fiksua. Itseinho potenssiin neljätoista, en taida olla ihan kotona itsessäni.

(Yäh, söin liikaa. Ostan jatkuvasti niitä Danion Stracciatella -jogurttivanukkaita, nam. Töissä syön aina ruuaksi jäätelöä, kun jätskiosasto on siinä kassojen lähellä. Olisinpa laiha.)

Niin tosiaan. Prisman kassalla siis olen töissä. Tähänastisia havaintoja: Prisman asiakkaat eivät harrasta seksiä, sillä olen myynyt kolmessa viikossa vain yhden kortsupakkauksen. Tai oikeastaan Prisman asiakkaat harrastavat suojaamatonta seksiä ja viettävät sitten kaiken aikansa Prisman kassalla hankkimassa lisää vaippoja ja pilttiä. Tykkään kyllä olla kassatäti.

Viime lauantaina oli kivaa. Piti hoitaa koko viikon pussailukiintiö kerralla. (Ja elin koko päivän pelkillä banaaneilla, mutta se on sivuseikka.) Onneksi se yksi ihana tulee pian takaisin.

Tänään olisi Calliston keikka Klubilla. Menen, jos jaksan vielä töiden jälkeen.

Kirjoitin muuten aika drphillmäistä isä-tytärsuhdeanalyysiä eilen yöllä ja olin ihan palasina. Ehkä laitan sen joskus näkyville.


Entropia eli haje on
fysikaalinen suure, joka
ilmaisee epäjärjestyksen
määrän systeemissä.
Maailmankaikkeus kulkee
kohti suurinta mahdollista
entropiaa.
 

(Tämän kirjoituksentyngän oli tarkoitus näkyä vain itselleni.)

Yritin kirjoittaa tähän jotain psykologista isä-tytärsuhdepaskaa, muttei siitä oikein tullut mitään. Pelkään aina isän seurassa tekeväni tai sanovani jotain väärää, ja hermostuneena aivan satavarmasti teenkin niin. Meille on kehittynyt ikioma pikku perherituaali: minä teen virheen, isä suuttuu ja alkaa huutaa, minä menen paniikkiin ja alan itkeä. Aina sama kuvio. Kaikki normaaliuden rippeenikin haihtuvat isän seurassa, pelkään niin paljon. Nuorempana pelkäsin vähemmän ja vihasin enemmän. Tappelin vastaan ja olin vihainen. Enää en haluaisi tapella ollenkaan.

Nuorempana pidin isää vihollisena ja äitiä liittolaisena. Näin jälkeenpäin on helppo käsittää, mistä kyseinen illuusio syntyi. Äiti oli silloin viikonloppuäiti, jonka tarvitsi viihdyttää ja miellyttää lapsiaan vain kerran kahdessa viikossa. Äiti oli kuin hotelliloma, isä oli arjen realiteetteihin sidottu yksinhuoltaja. Äiti antoi jäätelöä, karkkia ja empatiaa. Isä huusi ja raivosi, löi, paiskoi juomalaseja ja kattiloita pitkin seiniä, heitteli tuoleja, kiristi ja painosti. Oli helppo valita suosikkivanhempi. Nyt kun asun äidin kanssa, olen tajunnut ettei meillä ole mitään yhteistä. En ymmärrä äidin elämänvalintoja. Onhan se sellainen perustärkeä perusäiti, mutta jotenkin voimaton ja laimea vaikeiden tilanteiden välttelijä. Isässä on paljon piirteitä, joita arvostan, vaikka päällimmäiseksi mieleen jäivätkin kaikki katastrofiriidat. Isällä on silmää tilanteille. Isä on halutessaan seurapiiritaitoinen, fiksu ja filmaattinen, keskustelutaitoinen, realistinen, itsevarma. Isällä on loistava kyky pitää kulisseja yllä. Vieraiden edessä ei koskaan huudettu. Olen aina tavoitellut isän hyväksyntää, koska sitä on lähes mahdoton saada. Kukaan muu ei ole koskaan saanut mua tuntemaan itseäni yhtä arvottomaksi ja tarpeettomaksi epäonnistujaksi. Nykyään, joka kerta kun mokaan jotenkin isän kanssa, tuntuu, että tuotan pettymyksen isän lisäksi myös itselleni. En pääse sitä karkuun.

Voi hitto. Ei olisi pitänyt alkaa kirjoittaa tästä aiheesta. Voi hittojen hitto.

Se on vaikuttanut munhun ja mun elämään niin paljon ja niin väärällä tavalla. Kaikkein surullisinta on se, että aivan helvetin varmasti isä tarkoitti vain hyvää. Se yritti opettaa elämän realiteetteja ja olla hyvä isä. Se yritti ehkä liiankin epätoivoisesti.

(Tässä vaiheessa kirjoittaja alkaa säälittävän pillittämisen ja havaitsee olevansa kykynemätön kirjoittamaan enää mitään.) 

Vittuku teinit kirjoittaa "vittuku"

Kopioin taas yhden turhan tehtävän.

TEHTÄVÄ: Listaa tähän kymmenen yhteisöä, joihin voisit liittyä, mutta joihin et kuitenkaan ole liittynyt.

1. Hopeanuoli (Televisio & elokuvat)
2. Pedanttiset sofistikieliprogressikot (Elämänkatsomus & Filosofia)
3. Freudin sohva (Minä & muut)
4. i like rusty spoons (Elämänkatsomus & Filosofia)
5. What would Kaarnamuori do? (Elämäkatsomus & Filosofia)
6. Ihminen ei ole hylje (Mielipiteet)
7. Avaruus (Harrastukset)
8. SUOMI AMEEBOILLE (Mielipiteet)
9. Bunny suicides (Kirjallisuus ja lehdet)
10. Hmm. Eräät lapsuuteni dramaattiset tapahtumat todella jättivät jäljen sieluuni, mutten ymmärtänyt että minulla on kohtalotovereita...kunnes nämä yhteisönimien ehdotonta aatelia edustavat verbaalitaiteen sanalliset inkarnaatiot ilmestyivät galleriaan manifestoimaan sukupolveni traumaattisia kokemuksia:

- vittuku taylor heräs henkii -yhteisö
- vittuku dumbol on niin isot korvat -yhteisö
- vittuku pochahontas hyppäs kalliolta -yhteisö
- Vittuku Babarin äiti kuoli -yhteisö
- vittuku pinokkio oli tehty puusta -yhteisö
- vittuku Cruella varasti pennut -yhteisö

Olen siis koko sydämelläni hengessä mukana. Erityisesti Taylorin henkiinherääminen oli kova paikka silloin aikanaan. En kuitenkaan voi liittyä vittuku-aloitusta vaalivaan yhteisöön, sillä tällainen pelottava yhdyssanakäyttäytyminen aiheuttaa minussa keskimääräistä suurempaa ahdistusta. Ensin jankutimme vuosikausia näille retardipennuille, että heidän ala aste tason yhdys sana virheensä todella vituttavat meitä suomen kielen taitoisia. Pitkällisten behaviorististen rankaisu- ja palkitsemistoimenpiteiden seurauksena (Opettaja: "Onko yhdyssana yhdyssana?" Oppilas: "Ei yhdys sana ole yhdys sana." Opettaja: "Et saa banaania senkin alkueliö!") jotkut vähemmän retardit pennut ovat oppineet yhteiskuntakelpoisen yhdyssanakäyttäytymisen alkeet. Äkillinen pähkinäaivojen yhdyssanatietoisuuden herääminen saattaa kuitenkin kostautua rajallisen aivokapasiteetin ylitoimintana, jolloin retardipentu alkaa luulla, että vittu- ja kun-sana esiintyvät vain vittukun-symbioosimuodossa. Isojen alkukirjainten käyttöperiaatteista en jaksa edes vinkua.

Onneksi itsesensuurini rippeet estävät minua täyttämästä yhteisölistaani loputtomalla sanasaasteella ja tuiki tarpeellisilla älynväläyttelykommuuneilla.

 

My pony is the fastest in the world

Eilen oli ainakin näääiiiiin ihana päivä.

(Sori, näyttäisi vahvasti siltä, että kykenen verbaaliakrobatiaan vain ollessani keskimääräistä kettuuntuneempi. Maailmantuskan päästettyä minut otteestaan pystyn muodostamaan korkeintaan lyhyitä päälauseita, jotka käsittelevät vihreillä niityillä laukkaavia yksisarvisia, sädekehäkeijukaisia tai muita imelän ihkuraksupoksuja söpistahmahöpöliinejä. En kyllä ikävöi kuivan mukaintellektuelleja angstiwhineämispurkautumisiani lainkaan. Sellainen mökömököangstaus syö ihmistä sisältä tehokkaammin kuin, ömh, lapamato. Voisinkin tästä lähin keskittyä laajentamaan positiivisten ja mahdollisimman superlatiivivoittoisten ilmausteni sanavarastoa...Pääni ei kyllä kestä suuria annoksia hattarapilviä ja muuta tyttömäistä kukkaketomeininkiä, ja saan liiallisesta vaaleanpunaisten objektien katselusta migreenin. Musta on edelleen paras väri, mutta pääni sisällä on aurinkoista ja valoisaa...Ei tosin pitäisi nielaista ennen kuin tipahtaa. Menen tässä lähiaikoina TYKSin verenimijähematologien käsittelyyn, kenties päänsisäiselle valoisuudelleni löytyy jokin luonnollisempi syy - ehkä aivoistani löytyy Tšernobyl-henkinen radioaktiivinen neonvalokasvain. Hematologisella poliklinikalla tosin keskitytään vereen, joten tuskinpa päänsisäiset valoilmiöni kiinnostavat tohtorisetiä.)

Päivän biisi on sitten Damen Pony. Kaikki rispektit (Tiktak)-Empulle, tyttö on säveltämisen, sovittamisen ja laulamisen lisäksi soittanut itse kaikki sooloprojektinsa instrumentit rumpuja lukuunottamatta. Ja haa, keikkakokoonpanossa rumpuja soittaa se Diablon en-muista-nimeä. Onhan se Emppu sitä paitsi aivan selkeästi tiktakkilaisista kuumin ja hotein - ja neidin lauluääni on miljardi kertaa kauniimpi kuin Petran. Taidanpa käydä katsastamassa tytön Klubilla 23.5. Ponit rules. 

Stuck in a moment

Kunpa osaisin pysäyttää ajan. Olisi ikuinen kesä, eivätkä tärkeät ihmiset matkustaisi koskaan takaisin kauas pois maailman ääriin. Olen jotenkin hämmentynyt, koska en tiennyt että voi tuntua tältä.

Söin aamupalaksi suklaakakkua

Ehkä paras vappu ikinä. Varsinkin, kun en oikein muista yhdenkään edellisen vapun tapahtumia, mikä luullakseni johtuu lähinnä vappujen mieleenpainumattomuudesta ja oman säilömuistini rajoittuneisuudesta, eikä alkoholijuomien yliannostuksesta seuranneesta muistinmenetyksestä. Anyway, aloitin vappuni unohtamalla kotiin silmälasit, kaulahuivin ja cd:t sekä ajamalla vahingossa auton ovi avonaisena seuraavaan kohteeseen. Ei ihme, että autoni ilmastointi tuntui kovin aktiiviselta, kun köröttelin 100 km/h nopeudella ovi raollaan. Tavattuani äänekkään marsun ja poimittuani erään komistuksen kyytiini suuntasimme Sauvoon katselemaan boolin ilostuttamia ystäviäni. Myöhemmin illalla sitten päädyimme kotiini. Mukavaa oli :) Toisaalta melkoisen ambivalentti tilanne...Pitäisi kai keskittyä enemmän nykyhetkeen ja murehtia vähemmän lähitulevaisuudessa tapahtuvia onnettomia vääjäämättömyyksiä. (Voi kamala, oli pakko tarkistaa Nykysuomen sanakirjasta, että käytän vääjäämätön-sanaa oikein, kun se jotenkin alkoi kuulostaa epäilyttävältä pyöriteltyäni sitä päässäni liian kauan. Olen ihan rappiolla.)

Ps. Kuuntelen tässä PMMP:tä. Ihan sama, vaikka neidit ovatkin Popstarsista tuttuja mainstream-muusikoita ja kenties siinä mielessä hieman epäkatu-uskottavia (katuepäuskottavia?), mutta kyllä ne vaan ovat aivan hiton hyviä ja uniikkeja. Biisien lyriikat ovat aivan omaa tasoaan suomalaisessa skenessä ja Kovemmat kädet ihan mieletön kappale. IMHO.