En ole ihan terve. Aamulla oli fyysisesti kamala olo, aivan kuin jokin gerbiili olisi rakentanut piikkilangasta pesän pääni sisälle. Ääni lähti kokonaan. Strepsils-kurkkupastilliyliannostuksen jälkeen ääni palasi osittain, ja loppupäivän kuulostinkin aivan Simpsonien Pattylta ja Selmalta.
Istuin yhdeksän tuntia kassalla. Tuntipalkkaani on korotettu 20:llä sentillä! Jippii.
Olen taas vähän vaikea. Olen niin tottunut ajatukseen, ettei elämässäni tarvitse tapahtua mitään, etten edes anna minkään tapahtua. Kaikki sosiaalista kanssakäymistä sisältävät toimintasuunnitelmat ovat pelottavia. Kyse ei ole siitä, etten haluaisi. Pitäisi ehkä hyppiä useammin tuntemattomaan, niin siihenkin tottuisi. Ehkä voisin aloittaa keskiviikosta...Miltäköhän tuntuu, kun jokin mielikuvitusolento yhtäkkiä lakkaa olemasta mielikuvitusolento ja materialisoituu esimerkiksi, no, keskellä Helsinkiä?
Neuvostoliiton satelliittivaltiossa käy kiinnostavia ihmisiä. Eräs nainen osti keittiöveitsiä, kastelukannun ja grillihiiliä. Se aikoo selvästi fileroida naapurinsa. Naapurin kaulasuonen se tyhjentää kastelukannuun. Se grillaa naapurin parhaat palat rapeiksi kätevässä pihagrillissään. Seuraavana aamuna se kaataa kastelukannusta jäähtyneen veren etupihan kukkaistutuksille. Tänä vuonna pelargoniat kasvavat punaisempina kuin koskaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti