"Sinut on hyväksytty opiskelijaksi Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan syyslukukauden 2006 alusta lukien. Olet saanut filosofian maisterin tutkinnon suoritusoikeiden.
Pääaine: Ranskan kääntäminen ja tulkkaus".
Olen täynnä positiivista oloa. Fyllt till bristningsgränsen med positiva känslor. Ilouutisen kuultuani tein sitä, mitä kuka tahansa yliopistoon pääsijä ensimmäiseksi tekee: luin Ikean kuvastoa ja suunnittelin tulevan opiskelija-asuntoni sisustusdetaljeja. (Massiivinen, suoralinjaisen pelkistetty työpöytä, Helmer-laatikosto ja puiset suoraselkäiset keittiötuolit...Saan henkisen triplaorgasmin pelkästä ajatuksesta.)
Yliopistoon pääseminen tarkoittaa niin paljon muutakin kuin yliopistoon pääsemistä. Yliopistoon pääseminen laukaisee loogisen syy-seuraussuhteiden tapahtumasarjan, sellaisen ihanan monitasoisen Domino-palikkaketjureaktion. (Lisää henkisiä orgasmeja Domino-ketjureaktioiden organisoitujen liikeratojen kunniaksi.) Yliopistoketjureaktion kaikkien nyanssien kuvaileminen veisi liikaa tilaa, joten mainitsen vain muutaman selkeän tapahtumasarjan. Yliopistoon pääseminen tarkoittaa siis Turkuun muuttamista eli asunnon hankkimista, ja oma asunto tarkoittaa yksityisyyttä (poislukien solut), ja yksityisyys tarkoittaa sosiaalistuvaa kotielämää eli mahdollisuutta kutsua ihmisiä - erityisesti seksuaalisesti attraktiivisia ihmisiä - kyläilemään luokseni, mistä luonnollisesti seuraa, että voin harrastaa intohimoisia seksuaaliaktiviteettejä seitsemänä iltana viikossa pelkäämättä äidin ryntäävän huoneeseeni koputtamatta, ja kaikkihan tietävät että seksi on oiva tapa kuluttaa kaloreita, joten varmasti myös laihtuisin siinä lihallisten ilojen sivussa, ja laihduttuani pitäisin itsestäni enemmän ja haluaisin esitellä itseäni alasti enemmän, jolloin seksiä olisi tarjolla vielä enemmän (tässä kohtaa ilmeisesti oletan, että pystyn iskemään miehen seitsemänä iltana viikossa, mutta ottakaa huomioon että mieheksi lasketaan - vastahakoisesti kylläkin - myös Turun yöelämässä aktiivisesti pyörivät nelikymppiset kreikkalaiset pedofiilisedät ja vielä tuplasti näitä kiimaisemmat viiksekkäät karvanoppa-amikset.)
Astetta vakavammin voisi todeta, että yliopistoon pääseminen tarkoittaa väistämättä sosiaaliseen elämään osallistumista ja uusien ihmisten tapaamista. Itsenäistymistä, viisastumista ja muuta ylevää. Sivistyssanatärkeilykirjoittamista! Ja sitä, että saan ostaa kirppikseltä eriparisia juomalaseja ja suuriprinttisiä kankaita. I-HA-NAA! Kaiken lisäksi olen varma, että humanistisessa tiedekunnassa pitkätukkaisiin miessukupuolen edustajiin törmääminen on paljon todennäköisempää kuin esimerkiksi, hm, lääkiksessä.
Asian ydin, the pointti, liittyy jotenkin oman identiteettini rakentamiseen. Tarvitsen ulkoisia määrittimiä ja keskiarvoja, joihin suhteutan itseni. Tarvitsen ulkoapäin määrätyn statuksen, esimerkiksi "lukiolainen" tai "humanisti". Ehkä persoonallisuuteni on liian heikko rakentumaan pelkästään omien saavutusteni mukaan? Tarvitsen vertaisryhmän, vertailupisteen, jotta voin pyrkiä olemaan parempi kuin vertailukohteeni.
En halua ensisijaisesti ylittää itseäni, vaan muut.
(Perkele. Menin vahingossa liian syvälle tässä analyysissa, ja nyt esitän itseni julkisesti negatiivisessa valossa.)
Ps. Eikö voisi ajatella, että negatiivinen valo ei ole valoa, vaan pimeyttä? (Mulla on joku janafiksaatio, siis janan positiivisessa päässä on valo ja negatiivisessa pimeys. Melko mustavalkoista ajattelua, ja matemaattista. Onko matematiikka mustavalkoista? Ehkä siinä mielessä kyllä, että matematiikassa - ainakin lyhyen matikan oppimäärätaustaa vasten ajateltuna - asiat ovat joko väärin tai oikein. Ei ole puolivälin vaihtoehtoa. Tai no on, jos palataan rakkaaseen jana-ajatteluuni. Janan puolivälissä on nolla. Nolla on sitten mustan ja valkoisen puolivälissä. Eli harmaa. Nolla on harmaa. Näin se on. Kyllä.)
Pääaine: Ranskan kääntäminen ja tulkkaus".
Olen täynnä positiivista oloa. Fyllt till bristningsgränsen med positiva känslor. Ilouutisen kuultuani tein sitä, mitä kuka tahansa yliopistoon pääsijä ensimmäiseksi tekee: luin Ikean kuvastoa ja suunnittelin tulevan opiskelija-asuntoni sisustusdetaljeja. (Massiivinen, suoralinjaisen pelkistetty työpöytä, Helmer-laatikosto ja puiset suoraselkäiset keittiötuolit...Saan henkisen triplaorgasmin pelkästä ajatuksesta.)
Yliopistoon pääseminen tarkoittaa niin paljon muutakin kuin yliopistoon pääsemistä. Yliopistoon pääseminen laukaisee loogisen syy-seuraussuhteiden tapahtumasarjan, sellaisen ihanan monitasoisen Domino-palikkaketjureaktion. (Lisää henkisiä orgasmeja Domino-ketjureaktioiden organisoitujen liikeratojen kunniaksi.) Yliopistoketjureaktion kaikkien nyanssien kuvaileminen veisi liikaa tilaa, joten mainitsen vain muutaman selkeän tapahtumasarjan. Yliopistoon pääseminen tarkoittaa siis Turkuun muuttamista eli asunnon hankkimista, ja oma asunto tarkoittaa yksityisyyttä (poislukien solut), ja yksityisyys tarkoittaa sosiaalistuvaa kotielämää eli mahdollisuutta kutsua ihmisiä - erityisesti seksuaalisesti attraktiivisia ihmisiä - kyläilemään luokseni, mistä luonnollisesti seuraa, että voin harrastaa intohimoisia seksuaaliaktiviteettejä seitsemänä iltana viikossa pelkäämättä äidin ryntäävän huoneeseeni koputtamatta, ja kaikkihan tietävät että seksi on oiva tapa kuluttaa kaloreita, joten varmasti myös laihtuisin siinä lihallisten ilojen sivussa, ja laihduttuani pitäisin itsestäni enemmän ja haluaisin esitellä itseäni alasti enemmän, jolloin seksiä olisi tarjolla vielä enemmän (tässä kohtaa ilmeisesti oletan, että pystyn iskemään miehen seitsemänä iltana viikossa, mutta ottakaa huomioon että mieheksi lasketaan - vastahakoisesti kylläkin - myös Turun yöelämässä aktiivisesti pyörivät nelikymppiset kreikkalaiset pedofiilisedät ja vielä tuplasti näitä kiimaisemmat viiksekkäät karvanoppa-amikset.)
Astetta vakavammin voisi todeta, että yliopistoon pääseminen tarkoittaa väistämättä sosiaaliseen elämään osallistumista ja uusien ihmisten tapaamista. Itsenäistymistä, viisastumista ja muuta ylevää. Sivistyssanatärkeilykirjoittamista! Ja sitä, että saan ostaa kirppikseltä eriparisia juomalaseja ja suuriprinttisiä kankaita. I-HA-NAA! Kaiken lisäksi olen varma, että humanistisessa tiedekunnassa pitkätukkaisiin miessukupuolen edustajiin törmääminen on paljon todennäköisempää kuin esimerkiksi, hm, lääkiksessä.
Asian ydin, the pointti, liittyy jotenkin oman identiteettini rakentamiseen. Tarvitsen ulkoisia määrittimiä ja keskiarvoja, joihin suhteutan itseni. Tarvitsen ulkoapäin määrätyn statuksen, esimerkiksi "lukiolainen" tai "humanisti". Ehkä persoonallisuuteni on liian heikko rakentumaan pelkästään omien saavutusteni mukaan? Tarvitsen vertaisryhmän, vertailupisteen, jotta voin pyrkiä olemaan parempi kuin vertailukohteeni.
En halua ensisijaisesti ylittää itseäni, vaan muut.
(Perkele. Menin vahingossa liian syvälle tässä analyysissa, ja nyt esitän itseni julkisesti negatiivisessa valossa.)
Ps. Eikö voisi ajatella, että negatiivinen valo ei ole valoa, vaan pimeyttä? (Mulla on joku janafiksaatio, siis janan positiivisessa päässä on valo ja negatiivisessa pimeys. Melko mustavalkoista ajattelua, ja matemaattista. Onko matematiikka mustavalkoista? Ehkä siinä mielessä kyllä, että matematiikassa - ainakin lyhyen matikan oppimäärätaustaa vasten ajateltuna - asiat ovat joko väärin tai oikein. Ei ole puolivälin vaihtoehtoa. Tai no on, jos palataan rakkaaseen jana-ajatteluuni. Janan puolivälissä on nolla. Nolla on sitten mustan ja valkoisen puolivälissä. Eli harmaa. Nolla on harmaa. Näin se on. Kyllä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti