Neuvostoliiton satelliittivaltio

Hmph, pyöräilin kaatosateessa kotiin. Ensimmäisen pyöräilyminuutin aikana muutuin läpimäräksi, toisen minuutin aikana alkoi paleltaa ihan kamalasti ja loput seitsemän minuuttia tuntui siltä, että olen hyttynen joka hukkuu jokaiseen uuteen pisaraan. Joten hukuin henkisesti ehkä seitsemän miljardia kertaa. Kotona join kaksi mukillista manteli-cappucinoa ja transformoiduin kuolleesta hyttysestä takaisin ihmiseksi.

Sitten alkoi vituttaa kaikkien banaalien perustarpeiden, kuten laajakaistan, kanssa säätäminen. Yksinmuuttamisen varjopuolia. En jaksaisi välittää Kelan lomakkeista ja autoveroista ja pesukoneliitännöistä, tukehdun kaikkeen siihen geneeriseen byrokratianäpertelyyn. Miksi ei riitä, että olen olemassa itselleni, miksi pitää olla olemassa viranomaisten kortistoissa ja rekistereissä? Tekisi mieleni lähteä Belizeen poimimaan banaaneja. (Olenkin unohtanut kertoa Belizestä. Se on pieni maa jossain Guatemalan ja Nigaracuan välissä, siinä Kuuban lähettyvillä, ja olen päättänyt että se on hyvä maa byrokratialabyrinttipakenemiseen. Olen menossa hengittämään sinne. Joskus sitten. Muutan pieneen puiseen mökkiin (joka on rakennettu seipäiden varaan koska tulvien aikaan maaperä muuttuu lainehtivaksi kuravelliksi) ja poimin banaaneja, koska Belize on banaanivaltio. Lähetän sieltä sitten pullopostia teille rännässäkahlaajille.)

Nukuin muuten edellisyönä ensimmäistä kertaa omassa asunnossa. Uusissa Muumi-vuodevaatteissa vieläpä, sellaisissa punamustakeltaisissa, joissa Muumimamma kerää vaapukoita silinterihattuun ja Myy hengailee päärynäpuun alla. Tai no, noiden vaapukoiden eksistenssi on kyllä aika intuitiivisella pohjalla. Oletan kyseisten marjapalleroiden olevan vaapukoita, koska muumit aina juovat vaapukkamehua. (Onko vaapukka vadelman lempinimi?) Sen nyt saattaa arvata, että kaikki mehunvalmistusvastuu on taas sälytetty juuri Muumimamman harteille. Muumipeikko on varmaankin jossain osoittamassa homoeroottissävytteistä ihailua Nuuskamuikkuselle ja tämän fallossymbolihuuliharpulle, koska häntä ei näy missään.

...No mutta siis kuitenkin, kotona oli kiva nukkua. Siitäkin huolimatta, että yhden kivan kanssa puhelimessa jutellessani huomasin ikkunani olevan varsin suisidaalinen. Siis itsemurhaikkuna. Mahtuisin ihan hyvin hyppäämään siitä. En tosin tiedä, onko neljäs kerros tarpeeksi korkealla haluttujen vaikutusten saavuttamiseksi. Aletaankohan Ostos-tv:ssä joskus myydä Tee se itse -itsemurhia? Jos tilaisi kymmenen päivän kuluessa, saisi kaupan päälle "Itsemurhan olomuotomuutokset ajatuksista tekoihin siirryttäessä" -oppaan.

Mm, kuuntelen taustamusiikkina ranskankielisen TV Cinq Monden uutisia. Jopa pörssikurssitilastot kuulostavat ranskaksi lausuttuina eroottiselta runoudelta. Rakastan sitä nousevien ja laskevien intonaatioiden harmoniaa ja ääntämisen intohimoisia nyansseja. (Lisäys mentaaliseen ostoslistaan: Daily-pyykinpesuainetta, 3 kpl keittiöpyyhkeitä, vähintään 1 kpl ranskalaisia rakastajia.)

Sorruin taas ostamaan britti-Voguen. En voinut vastustaa kannen Kate Mossia, se toi valoa ankeaan työpäivääni Neuvostoliiton satelliittivaltiossa¹. Ulkomaalaisten kalliiden lehtien fetissini ei aivan sovi yhteen köyhä opiskelija -mentaliteettini kanssa, mutta tästä en ole valmis tinkimään. Voin syödä kuukauden pelkkiä nuudeleita ja tonnikalaa, mutta en voi elää kuukautta ilman luksus-lehtiäni. Kirjat kuuluvat samaan kategoriaan. Viimeksi shoppaillessani en raaskinut ostaa Hoojaämmän seitsemän euron t-paitaa, mutta Suomalaiseen Kirjakauppaan päästyäni kukkaron nyörit äkkiä löystyivätkin aivan ilman tunnontuskia. Oli aivan pakko saada Pikku Prinssi myös ranskankielisenä Le Petit Prince -versiona. Myöskin Muumi-sarjan L'été dramatique de Moumine oli aivan välttämätön hankinta, vaikka olenkin lukenut kyseisen kirjan suomeksi vaikka kuinka useasti. Totaalinen shoppailutäyttymys saavutettiin, kun löysin vielä Sophie's World -kirjan täydentämään kirjahyllyäni suomenkielisen version viereen.

Ai niin. Olen ylempien tahojen toiveesta hieman sensuroinut yhtä elämänaluettani käsitteleviä tekstejä täältä pois. Mikäs siinä, ok. Isoveli voikin sitten suunnata vainoharhaiseksi äityneen silmänsä kohti uusia salaliittoteorioita ja propagandakenttiä. Näyttäisi tosin siltä, ettei Isoveljellä ja hänen ruutupaitaisilla kätyreillään kenties ole elämää, kun teinitytön päiväkirja jaksaa näin kovasti kiinnostaa. No, sydämelliset tervetulotoivotukset kuitenkin kaikille oman elämänsä tyhjiöitä täyttäville tirkistelijöille.

Koeksistenssini varsin antagonistisiin suuntiin laajentuneen lukijakunnan kanssa alkoi hieman töksähtäen. Nyt kun salaiseksi julistettu materiaali on lukittu panssariovien taakse, tekisi mieleni vielä kovasti väännellä rautalankaa ja alleviivailla asioita punaisella tussilla. Keltaisen lehdistön suosima yksitasoinen ja persoonattoman retardiystävällinen lööppipolitiikka saattaa olla osasyy siihen, että ihmisten kyky lukea rivien välistä on pahasti regressoitunut. Olen olettanut, että lukijan käsityskyky tavoittaa tietyt tekstilliset maneerini, kuten fiktiivisten elementtien käytön, kärjistävän humoristisen ilmaisun ja verbaalisten tehokeinojen yliannostuksen. Yllä mainituista elementeistä rakentuvien tekstikokonaisuuksien funktio siis tuskin on virallisten tahojen ärsyttäminen, sisäisten tietojen levittely tai muu pahansuopa toiminta, vaan kirjoittamisen ilosta kirjoittaminen sekä affektiivisten tilojen ja silkan tajunnanvirran spontaani dokumentointi. Tämä ei ole mikään uutistoimisto; teksteissä esiintyvät hahmot voivat olla vahvasti stereotypisoituja, ja todellisuuspohja rakentuu oman subjektiivisen kokemusmaailmani värittämänä. Melkoisen naiivia ja todellisuudesta alienoitunutta kuvitella, että Internet on sensuroitavissa, mutta jatkakaa toki pahuuden vastaista taisteluanne.

¹ Nimi muutettu²
² Kopioin nämä pikkuykköset ja -kakkoset Laurilta, koska en itse osaa mitään.

Smells like Russia

Oh, tämänaamuinen postilaatikkokäynti oli kuin mikäkin Vpk:n savusukelluskurssi. Ilma tuoksui tulipalolta. Savulta ja mustuneilta asioilta. Unenpöpperöisen maailmanpelastajavaistoni herättyä silmäilin rivitalomme julkisivua nähdäkseni, josko jonkun asunnon ikkunassa kenties vilkkuisi oranssinkeltainen liekkimeri. En kuitenkaan havainnut yhtään savuesiintymää tai liekkien vangiksi joutunutta prinsessaa. Missään ei näkynyt ketään. (Ihan hyvä juttu, koska olin lähtenyt postinnoutoreissulle t-paita + pikkuhousut + flipflopit -yhdistelmässä, mikä ei ehkä ole konservatiivisin mahdollinen asukokonaisuus julkisilla paikoilla käytettäväksi.)

Ei savua ilman tulta, sanotaan. Tämä oli kuitenkin aika savua ilman tulta -tilanne. Sitten muistui mieleeni viimeaikainen uutisointi Venäjän metsäpaloista Suomeen kulkeutuneesta savusta. Savuversio Tshernobylistä. Siinä sitten viuhahtelin pikkuhousuissani postilaatikolle ja haistelin venäläisiä ilmavirtauksia. Aika porno kokemus.
 

Workin' till I die

Jaahas. Terveisiä kahvitauolta. Suostuin tekemään vielä pari tuntia ylitöitä, koska, no, koska en vain osannut kieltäytyäkään. Olin perjantaina töissä 9,25 tuntia, lauantaina 10 ja nyt sunnuntaina taas 9,25. Kolmen vuorokauden aikana töitä 28,5 tuntia. En yhtään tiedä miksi. Minulla olisi miljoona muutakin asiaa tehtävänä, ja lisäksi koko kassatouhu on alkanut tuntua varsin puuduttavalta. Ja väsyttää. Ihan hitosti. 

I will eat you alive I will eat you alive

Voi hitto, ikävä Pariisia. Ja muutamaa muutakin.


va trouver le plus fort en toi
au fond de toi
le bonheur est au bout des doigts
ne l'oublie pas

 

I love primal screaming

Coming home
I feel like I
designed these buildings
I walk by


Suosittelen kaikille muuttamista. Varsin terapeuttinen prosessi.

Ps. En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään ihmissuhteista, mutta se ei toki tarkoita, ettei minulla olisi sellaisia. Minulla on esimerkiksi erittäin stabiili ja vastavuoroinen suhde useisiin Neuvostoliiton satelliittivaltiossa käyviin eläkeläisiin.

Ja yhden ihmissuhdeosakkaan kanssa asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että Hän näkee unta keittolevyistäni.

Oi Markus, oi Markus, sinä elämäni hammasvalo!

Oh hitto, melkein kuolin äsken sydänkohtaukseen. Kävelin ihan rauhantahtoisesti Neuvostoliiton satelliittivaltion käytävällä kahvitauolle, kun yhtäkkiä Markus Pöyhönen materialisoituu eteeni. Ihonmyötäisissä pyöräilysortseissa! Herran ruskettuneen ja symmetrisen mallinaaman keskelle istutettu suorahampainen Pepsodent-hymy säteili katosta läpi suoraan ulkoavaruuteen. Siinä se jännitteli juoksijanpohkeitaan Terveyskauppa Ikivihreän edustalla, pursuten räjähtävää kiihtyvyyttä ja yli-inhimillistä suorituskestävyyttä. Niillä itsevalaisevilla haloilmiöhampailla olisi voinut valaista koko Suomen jopa kaamoskuukausina! Kuinka priimaluokkaisia siittiöitä niiden ihonmyötäisten pyöräilysortsien alta mahtoikaan löytyä! Voi miten kaunis kansa meistä tulisikaan, jos heittäisimme kaikki läskit, vammaiset ja hevarit lihamyllyyn, ja palkkaisimme Markus Pöyhösen lykkimään pyöräilysortsiensa alle piilotettua energisenä sykkivää namikeppiään jokaiseen naimaikäiseen Suomi-neitoon. Ah sitä häikäisevähampaisten, värähtelevälihaksisten pikku-Pöyhösten määrää, jos tarttuisimme tähän ainutlaatuiseen rodunjalostusmahdollisuuteen! Pelkkä ajatus tästä saa patrioottiset kiitollisuuden kyyneleet juoksemaan poskillani. Oi Markus, oi Markus!

Niin, se loputtoman valkoisen hammasrivistön aiheuttama hetkellinen sokeutuminen esti minua huomaamasta, että kyseessä olikin vain reealikokoinen pahvi-Markus. Pahvi-Markus mainosti siinä terveyskaupan edustalla jotain plasebomultivitamiinia.

Väännetäänpä vielä rautalangasta, että kyseinen herra Pöyhönen, niin pahvisena kuin lihallisenakin, on mielestäni malliesimerkki kertakaikkisen etovasta solariumtinttitukkakloonista.

Hyi että. Hyihyi. Vähemmän lihaksia, vähemmän urheilua, vähemmän hampaanvalkaisua, vähemmän rusketusta, vähemmän Barbie & Ken -meininkiä ja ENEMMÄN TUKKAA, kas siinä oiva resepti tyydyttävämpään ulkonäköön.

Tämähän oli sitten täysin pinnallinen ulkokuorianalyysi, joka tylysti jätti Pöyhösen henkiset resurssit täysin huomioimatta. Varmasti oikein kiva ja syvällinen poika. Lukee juoksuvuoroa odotellessaan Nietzschen Ecce Homoa ja kehottaa voitonpuheissaan ihmisiä ostamaan Reilun Kaupan tuotteita ja muuttamaan elintottumuksiaan, jotta kasvihuoneilmiön kerrannaisvaikutukset eivät tuhoaisi maapalloamme. Varmasti.

(Ilmassa on ehkä pientä kärjistyksen makua, mutta tajusitte varmaan pointin.)

Tämän tekstin suojeluspyhimyksenä toimi sitten pahvi-Markus. (Kenties vasten tahtoaan, mutta en ole kiinnostunut pahvisten suojeluspyhimysten henkilökohtaisista preferensseistä. Puoliksi siksi, etten usko suojeluspyhimyksiin, puoliksi siksi, etten usko pahvisten entiteettien omaavan minkäänlaista tahtoa, jonka vastaisesti voisin toimia.)

Mahtaisikohan Terveyskauppa Ikivihreä luovuttaa pahvi-Markuksen minulle, kun vitamiinimainoskampanja loppuu? Voisin viedä Markuksen Turku-kotiini ja pistellä sitä neuloilla aina geneerisyydenvastaisten angstiolotilojen yllättäessä. Tai voisin piirtää sille Hitler-viikset.

Se voisi toimia oman kannettavan kaasukammioni ovimiehenä.

(Mulla taitaa olla joku kaasukammiofetissi?)