Hiihaa. Hoo.
Eilen illalla naapuriasunnosta päästettiin tänne ilokaasua. Luin ihan pilvessä fonetiikkaa ja oli hassunhauskaa. Tajusin jopa juttuja. Ja tein Histamiinista meetvurstia. Nukuin viisi tuntia. Näin unta Leonardo DiCapriosta. Tentissä oli kivaa, vaikka unohdin toisen tumpun sinne. Kävin äsken Citymarketissa, joka äännetään mun ukin mallin mukaan [Kittymarketti]. Ostin soijarouhetta, valkoisia papuja, granaattiomenoita ja joitain muita eksoottisia joiden nimeä en muista. (Sha-joku...Shamaanirypäle? Shampoolimetti?) Tänään menen Klubistelemaan The Cyan Velvet Projectin tahtiin. Ei muuta. Piste. Huutomerkki! Kysymysmerkki? Kaksoispiste:
28. lokakuuta 2006
22. lokakuuta 2006
Kuiskaa taas sydämeni paloihin
Uuh, olin Klubilla Saran keikalla ja se oli nannaa. Taidekouluelementit ehkä hieman hautautuivat liveriehunnan alle, joten lavanreuna täyttyi epileptisesti moshaavista pitkätukista. Ja päällevyöryvistä naarasvalaista. Mutta hienoa kuitenkin, kyllä ne sivummalla poseeranneet art school -homotkin varmaan olivat tyytyväisiä. Näin vaikka mitä ihmisiäkin. Yhdellä kivalla oli ihanaihana lävistys silmäkulmassa. Juttelin sen kanssa Weltschmerzistä. Miten intellektuellia. (Vähemmän intellektuellia on, että kirjoitin tuon varmasti väärin.) Sitten törmäsin erääseen vanhaan, ömh, runonlausujaihmiseen. (Katu-uskottavuus potenssiin nelkytkaks, mulla on runonlausuntakilpailuissa tavattuja taidehomoystäviä.) Mutta niin. Aah, ennen Sara-elämystä korviani hellittiin myös erään, hm, nousukiidossa olevan bändin akustisilla demoversioilla. Vilpittömästi onnea maailmanvalloitukseen niillekin herroille. (Toivottavasti maailmanvalloitus tapahtuu lähivuosina, sillä opiskelijabudjettini pysyy kasassa vain, jos saan myytyä Herra Basistin elämän Seiskalle korkeaan hintaan.) Eli siis ei mitään asiaa tälläkään kertaa, loppu.
Eikun sellasta vielä, että Jorma kuulosti ihan Kirkalta Sinä sanot -biisin korkeissa kohdissa.
Eikun sellasta vielä, että Jorma kuulosti ihan Kirkalta Sinä sanot -biisin korkeissa kohdissa.
14. lokakuuta 2006
Onks sulla tulta?
Mgh. Ei mitään. No jotain pientä ja mitätöntä ehkä.
Monta päivää sitten ostin kahdet kengät Jeesus-kirppikseltä. Nahkaiset (pohjassa lukee Original Mustang made in Finland) maksoivat 4 e ja kankaiset 1 e 50 snt. Ostin myös yhden aggressiolasin (50 snt), mutten ole vielä tuntenut tarvetta pirstoa sitä.
Tänään vahingossa kuolasin lattialle kun ajattelin tosi kovasti.
Olin mielenosoituksessa opintorahan korotuksen puolesta. Tuhannen muun muurahaisen kanssa. Melko laimeaa. Ei yhtään palamaan sytytettyä kansanedustajaa/ hakaristiä/ ratsupoliisia.
Ylipäätään on alkanut turhauttaa tuo yliopiston laimean mielipiteetön lammasmentaliteetti. Tytöt kopioivat sievillä pikku kynillään Suurien Auktoriteettien sanelemat asiat sieviin pikku vihkoihinsa, ja rankimmat päänsisäiset ajatustaistelut käydään aiheesta "Alleviivaisinko tuon otsikon pinkillä vai sinisellä Stabilolla?". Risoo, varsinkin kun olen itse ihan samanlainen ihan sama -ihmislammas. Paitsi että käytän vain rehellisen mustia tusseja. Ja välillä en tee lainkaan muistiinpanoja, vaan piirrän koko luennon ajan abstrakteja aaltoliikematoja vihkoni sivut täyteen! Rebel to the grave!
Kun ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta nouseeko joku opintoraha. Jos ei nouse, niin ok, ei sitten. Ostan ehkä seuraavat kuusi vuotta leipää vain kauppahallin "Eiliset, eilisen eiliset, kivikovat ja homeiset leivät puoleen hintaan" -tarjouskorista, mutta ihan sama, ei kiinnosta. Elämänlaatuni on ehkä vähän paska seuraavat kuusi vuotta, mutta ihan sama, ei kiinnosta.
Olisi ihan kiva jos joskus kiinnostaisi.
...Ja niinpä ilostuin tosi kovasti, kun eräs feministi (krhm, naistutkimuksen opiskelija) hermostui huomatessaan, että minä ryystin aamukahviani Matti Vanhanen -pahvimukista. Enpä ollut edes huomannut kanniskelevani kätösissäni poliittista kannanottoa, keskityin niin antaumuksella mukin sisältämään kofeiiniliemeen. Tuli tosi hyvä mieli, kun tämä feministisesti suuntautunut henkilö suorastaan kiivastui ja esitti Oman Mielipiteen koskien Matin konservatiivisia arvoja. Lisää sellaista! Lisää provosoituvia ihmisiä ja kiivastelua! Voisin ehkä mennä jonain päivänä naistutkimuksen luennolle Matti Vanhanen -valomainokseksi pukeutuneena.
Mutta tuostakin feminististä on varmaan viikko aikaa, eikä se jälkeen ole juurikaan näkynyt mielipiteitä. Mm, joo joo, ehkä puolitiedostamattomat ennakko-oletukseni yliopiston suhteen olivat hieman kivikautisia. Luin tietenkin lukioaikoina L. Onervan Mirdjaa, jossa moderni nainen vallankumouksellisesti murtautui yliopistomaailmaan, ja jossa jokainen jazzin säestämä ja absintin makuinen keskustelu ravisteli maailmoja. Eihän tuonkaan kirjan kuvaamasta maailmasta ole kuin melko tarkalleen sata vuotta aikaa...Missä välissä absintti ehti muuttua vähäkaloriseksi päärynäsiideriksi ja rajojarikkovan uudistusmieliset yliopisto-opiskelijat mekaanisesti kalvoja kopioivaksi lammaslaumaksi? Missä välissä 20-luvun baskeripäisten Tulenkantajien - Waltari, Vala ja Kailas nyt muistuu mieleen - futurismin ja dadaismin uusia tuulia ihannoineet kahvilakeskustelut kuivuivat kasaan ja modernien aatteiden tulisoihtu vaihtui halvaksi sytkäriksi, jolla korkeintaan sytytetään hermosavuke kahden kuivan luennon välillä? Ja ennen kaikkea: Missä välissä tästä tekstistä tuli näin käsittämättömän surkeita kielikuvia kierrättävä teennäinen ja älytön paasaus?
Kyllä nyt on pohja saavutettu. Pohja saavutetaan juuri sillä hetkellä, kun harhaiset sormet naputtelevat ruutuun sanat "modernien aatteiden tulisoihtu". Sitten harhaiset sormet heräävät tajuamaan, mitä juuri tuli tehtyä, ja ainoaksi ratkaisuksi jää tunkea tuo "modernien aatteiden tulisoihtu" hyvin, hyvin, hyvin syvälle sinne, minne tällaiset jutut nyt yleensäkin tungetaan.
Nyt väsyttää. Ja nälkäkin on vähän. Varsinkin yhdenlainen nälkä, johtuen eräästä lentokalasta.
Monta päivää sitten ostin kahdet kengät Jeesus-kirppikseltä. Nahkaiset (pohjassa lukee Original Mustang made in Finland) maksoivat 4 e ja kankaiset 1 e 50 snt. Ostin myös yhden aggressiolasin (50 snt), mutten ole vielä tuntenut tarvetta pirstoa sitä.
Tänään vahingossa kuolasin lattialle kun ajattelin tosi kovasti.
Olin mielenosoituksessa opintorahan korotuksen puolesta. Tuhannen muun muurahaisen kanssa. Melko laimeaa. Ei yhtään palamaan sytytettyä kansanedustajaa/ hakaristiä/ ratsupoliisia.
Ylipäätään on alkanut turhauttaa tuo yliopiston laimean mielipiteetön lammasmentaliteetti. Tytöt kopioivat sievillä pikku kynillään Suurien Auktoriteettien sanelemat asiat sieviin pikku vihkoihinsa, ja rankimmat päänsisäiset ajatustaistelut käydään aiheesta "Alleviivaisinko tuon otsikon pinkillä vai sinisellä Stabilolla?". Risoo, varsinkin kun olen itse ihan samanlainen ihan sama -ihmislammas. Paitsi että käytän vain rehellisen mustia tusseja. Ja välillä en tee lainkaan muistiinpanoja, vaan piirrän koko luennon ajan abstrakteja aaltoliikematoja vihkoni sivut täyteen! Rebel to the grave!
Kun ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta nouseeko joku opintoraha. Jos ei nouse, niin ok, ei sitten. Ostan ehkä seuraavat kuusi vuotta leipää vain kauppahallin "Eiliset, eilisen eiliset, kivikovat ja homeiset leivät puoleen hintaan" -tarjouskorista, mutta ihan sama, ei kiinnosta. Elämänlaatuni on ehkä vähän paska seuraavat kuusi vuotta, mutta ihan sama, ei kiinnosta.
Olisi ihan kiva jos joskus kiinnostaisi.
...Ja niinpä ilostuin tosi kovasti, kun eräs feministi (krhm, naistutkimuksen opiskelija) hermostui huomatessaan, että minä ryystin aamukahviani Matti Vanhanen -pahvimukista. Enpä ollut edes huomannut kanniskelevani kätösissäni poliittista kannanottoa, keskityin niin antaumuksella mukin sisältämään kofeiiniliemeen. Tuli tosi hyvä mieli, kun tämä feministisesti suuntautunut henkilö suorastaan kiivastui ja esitti Oman Mielipiteen koskien Matin konservatiivisia arvoja. Lisää sellaista! Lisää provosoituvia ihmisiä ja kiivastelua! Voisin ehkä mennä jonain päivänä naistutkimuksen luennolle Matti Vanhanen -valomainokseksi pukeutuneena.
Mutta tuostakin feminististä on varmaan viikko aikaa, eikä se jälkeen ole juurikaan näkynyt mielipiteitä. Mm, joo joo, ehkä puolitiedostamattomat ennakko-oletukseni yliopiston suhteen olivat hieman kivikautisia. Luin tietenkin lukioaikoina L. Onervan Mirdjaa, jossa moderni nainen vallankumouksellisesti murtautui yliopistomaailmaan, ja jossa jokainen jazzin säestämä ja absintin makuinen keskustelu ravisteli maailmoja. Eihän tuonkaan kirjan kuvaamasta maailmasta ole kuin melko tarkalleen sata vuotta aikaa...Missä välissä absintti ehti muuttua vähäkaloriseksi päärynäsiideriksi ja rajojarikkovan uudistusmieliset yliopisto-opiskelijat mekaanisesti kalvoja kopioivaksi lammaslaumaksi? Missä välissä 20-luvun baskeripäisten Tulenkantajien - Waltari, Vala ja Kailas nyt muistuu mieleen - futurismin ja dadaismin uusia tuulia ihannoineet kahvilakeskustelut kuivuivat kasaan ja modernien aatteiden tulisoihtu vaihtui halvaksi sytkäriksi, jolla korkeintaan sytytetään hermosavuke kahden kuivan luennon välillä? Ja ennen kaikkea: Missä välissä tästä tekstistä tuli näin käsittämättömän surkeita kielikuvia kierrättävä teennäinen ja älytön paasaus?
Kyllä nyt on pohja saavutettu. Pohja saavutetaan juuri sillä hetkellä, kun harhaiset sormet naputtelevat ruutuun sanat "modernien aatteiden tulisoihtu". Sitten harhaiset sormet heräävät tajuamaan, mitä juuri tuli tehtyä, ja ainoaksi ratkaisuksi jää tunkea tuo "modernien aatteiden tulisoihtu" hyvin, hyvin, hyvin syvälle sinne, minne tällaiset jutut nyt yleensäkin tungetaan.
Nyt väsyttää. Ja nälkäkin on vähän. Varsinkin yhdenlainen nälkä, johtuen eräästä lentokalasta.
6. lokakuuta 2006
Narkkari vs. terroristi
Ai niin, vielä pari hienoa keskustelua tältä päivältä.
...
eQualizer sanoo: Eli tuo on perusteluna melko avalidi.
Noora sanoo: Senkin akamala.
eQualizer sanoo: Senkin aerilainen!
Noora sanoo: Ja arakastumaton.
...
K: Pitää piikittää poikaystävää.
N: Ai, sä piikität. Mä pommitan.
K: Kulttuuriero.
N: Hei P, oletko sä narkkari vai terroristi?
P: En ymmärtänyt kysymystä.
N: Jos soitat kännykällä sellaisen lyhyen puhelun, niin puhutko piikistä vai pommista?
P: Pommista.
N: Kaksi terroristia ja yksi narkkari.
K: Kulttuuriero.
...
eQualizer sanoo: Eli tuo on perusteluna melko avalidi.
Noora sanoo: Senkin akamala.
eQualizer sanoo: Senkin aerilainen!
Noora sanoo: Ja arakastumaton.
...
K: Pitää piikittää poikaystävää.
N: Ai, sä piikität. Mä pommitan.
K: Kulttuuriero.
N: Hei P, oletko sä narkkari vai terroristi?
P: En ymmärtänyt kysymystä.
N: Jos soitat kännykällä sellaisen lyhyen puhelun, niin puhutko piikistä vai pommista?
P: Pommista.
N: Kaksi terroristia ja yksi narkkari.
K: Kulttuuriero.
Polttohautaus ei sytytä suomalaisia
Kauhia eksistentiaalinen kriisi. Eksistentiaalisbigbrotheraalinen kriisi. BB:n realityntekijäsedät voisivat hieman pohtia, miten pieni addiktoitunut sielunpuolikkaani traumatisoituu kaikista näistä uusista kommervenkeistä. Kroisokset ja slummilaiset -viikkotehtävä aiheutti vakavaa tarvetta päästä Freudin sohvalle tyhjentämään alitajuntaani. Pelkkä Sorella-nimen kuuleminenkin saa minut fantasioimaan vaaleatukkaisten opettajattarien fileroimisesta jäätelöautotunnarin tahdissa. Ja nyt viisi uutta asukasta! Viisi vuotta lisää terapiantarvetta! Toiset viisi vuotta siitä helvetin taikametsästä. Ja vielä viisi lisää lapsuuden joulukalentereiden Histamiini-hevosesta. Kip kop kip kop!
Vähän ehkä tyhmää dokumentoida näitä juttuja tänne viikon viiveellä (kielitoimisto tunkekoon sen viipeellä-muodon peppuun), varsinkin kun tuo toinen puoliskoni ehti jo päiväkirjailemaan kaiken essentiaalisen. Tällä kertaa siis poikkeuksellisesti viittaan 'toisella puoliskolla' itseni ulkopuoliseen entiteettiin enkä sivupersoonieni ja mielikuvitusystävieni riemukkaaseen joukkoon. Toisaalta jos olisi olemassa sellainen jana, jonka toisessa päässä olisin minä ja loput maailman ihmiset olisivat janalle ripoteltuja pisteitä , niin Lauri-piste olisi kyllä suorastaan oman pisteeni päällä. Tai sisällä. Joten kumitankin tuon 'ulkopuolisen entiteetin' pois ja vaihdan tilalle niin-sisäpuolinen-kuin-ulkopuolinen-vain-voi-olla -entiteetin. Tai siis. En oikeasti kumittanut, mutta leikisti. Harjoitan henkistä ajatusten kumittamista, mutta jätän kaikki hylätyt ajatuksentyngät deletoimatta, jotta jälkipolvet voisivat pällistellä ajatusratojani niiden kaikessa käsittämättömyydessä, ilman että yksikään nyanssi vaipuu unholan sumunsinisiin laaksoihin. Ja kanjoneihin. Ja...joenuomiin. Ja Mariaanien hautaan, joo, syvin mahdollinen syvänmerenhauta, sinne kun jotain vajoaa niin se on bye-bye! 11 521 metriä.
Mutta niin. Tykkään ihan hirmuisesti Aurajoesta. Varsinkin illalla, kun kaikki ravintolalaivojen karnevaalivalot heijastuvat veden pintaan. Turku on yhtäkkiä jossain kaukanakaukana ja sitten pariisilainen bateau-mouche lipuu sieltä sillan alta ja joku japanilainen turisti vilkuttaa sieltä ja ottaa kertakäyttökamerallaan kuvan musta ja Laurista, kun me istutaan siinä Seinen rannalla, rive gauchen puolella. Vilkutan takaisin japanilaiselle. "Les japonais et ses cameras, ils sont partout", sanon Laurille. "Comme les fourmis", se vastaa hajamielisesti. "J'ai froid", huomaan äkkiä. "C'est l'automne, chérie. Du thé?" Lauri ehdottaa, ja kävelen sen kanssa Pont-Neufin yli rive droiten puolelle. Illan viimeinen bateau-mouche kulkee sillan alta. Vilkaisen vielä Seineä, sitten kävelen Laurin kanssa Tuomiokirkon edestä Hämeenkadulle ja Siwan kautta kotiin.
Ai niin, olin yhden kivan ihmisen kanssa katsomassa Kauko Röyhkää Klubilla. Se oli aikamoinen mies. Ehdottomasti lempimieheni yli 45-vuotiaiden sarjassa...jossa ei tosin taida vielä muita miehiä ollakaan. Ellei Hannibal Lecteriä lasketa.
Fonetiikka onkin kivaa. Viimeksi fonetiikan tunnilla joku ihanaääninen partatyyppi intti asioista fonetiikkatädin kanssa, ja fonetiikkatäti vastasi partatyypille jotain, mikä sisälsi sanan vokaaliavaruus. Vokaaliavaruus on mielestäni todella esteettinen sana. Tulin siitä hirmu iloiseksi, ja nyt olen jälleen motivoitunut oppimaan kaiken palatoalveolaarisista klusiileista ja varsinkin komplementaarisesta distribuutiosta. Jälkimmäinen siksi, että fonetiikkatädin mielestä komplementaarinen distribuutio on aika romanttinen juttu, ja olen ihan samaa mieltä. Komplementaarinen distribuutio tiivistää koko tämänhetkisen elämäni täydellisesti: On olemassa minua kompletoiva ihminen, sellainen palapelistä puuttunut komplementaarinen pala, mutta välillämme on junamatkan verran distributiivista tilaa. Ihan oikeasti, hassu juttu. Komplementaarisen distribuution määritelmä: Kaksi samankaltaista äännettä (no, ihmistä), jotka a) eivät ole oppositiossa ja b) esiintyvät eri ympäristössä.
Kuinka ymmärrettävä olenkaan. Sanokaa "Hep" jos haluatte, että kerron teille lisää fonetiikan ihmeellisestä maailmasta.
Mansikkabanaanivadelmakermakakku kuittaa.
Vähän ehkä tyhmää dokumentoida näitä juttuja tänne viikon viiveellä (kielitoimisto tunkekoon sen viipeellä-muodon peppuun), varsinkin kun tuo toinen puoliskoni ehti jo päiväkirjailemaan kaiken essentiaalisen. Tällä kertaa siis poikkeuksellisesti viittaan 'toisella puoliskolla' itseni ulkopuoliseen entiteettiin enkä sivupersoonieni ja mielikuvitusystävieni riemukkaaseen joukkoon. Toisaalta jos olisi olemassa sellainen jana, jonka toisessa päässä olisin minä ja loput maailman ihmiset olisivat janalle ripoteltuja pisteitä , niin Lauri-piste olisi kyllä suorastaan oman pisteeni päällä. Tai sisällä. Joten kumitankin tuon 'ulkopuolisen entiteetin' pois ja vaihdan tilalle niin-sisäpuolinen-kuin-ulkopuolinen-vain-voi-olla -entiteetin. Tai siis. En oikeasti kumittanut, mutta leikisti. Harjoitan henkistä ajatusten kumittamista, mutta jätän kaikki hylätyt ajatuksentyngät deletoimatta, jotta jälkipolvet voisivat pällistellä ajatusratojani niiden kaikessa käsittämättömyydessä, ilman että yksikään nyanssi vaipuu unholan sumunsinisiin laaksoihin. Ja kanjoneihin. Ja...joenuomiin. Ja Mariaanien hautaan, joo, syvin mahdollinen syvänmerenhauta, sinne kun jotain vajoaa niin se on bye-bye! 11 521 metriä.
Mutta niin. Tykkään ihan hirmuisesti Aurajoesta. Varsinkin illalla, kun kaikki ravintolalaivojen karnevaalivalot heijastuvat veden pintaan. Turku on yhtäkkiä jossain kaukanakaukana ja sitten pariisilainen bateau-mouche lipuu sieltä sillan alta ja joku japanilainen turisti vilkuttaa sieltä ja ottaa kertakäyttökamerallaan kuvan musta ja Laurista, kun me istutaan siinä Seinen rannalla, rive gauchen puolella. Vilkutan takaisin japanilaiselle. "Les japonais et ses cameras, ils sont partout", sanon Laurille. "Comme les fourmis", se vastaa hajamielisesti. "J'ai froid", huomaan äkkiä. "C'est l'automne, chérie. Du thé?" Lauri ehdottaa, ja kävelen sen kanssa Pont-Neufin yli rive droiten puolelle. Illan viimeinen bateau-mouche kulkee sillan alta. Vilkaisen vielä Seineä, sitten kävelen Laurin kanssa Tuomiokirkon edestä Hämeenkadulle ja Siwan kautta kotiin.
Ai niin, olin yhden kivan ihmisen kanssa katsomassa Kauko Röyhkää Klubilla. Se oli aikamoinen mies. Ehdottomasti lempimieheni yli 45-vuotiaiden sarjassa...jossa ei tosin taida vielä muita miehiä ollakaan. Ellei Hannibal Lecteriä lasketa.
Fonetiikka onkin kivaa. Viimeksi fonetiikan tunnilla joku ihanaääninen partatyyppi intti asioista fonetiikkatädin kanssa, ja fonetiikkatäti vastasi partatyypille jotain, mikä sisälsi sanan vokaaliavaruus. Vokaaliavaruus on mielestäni todella esteettinen sana. Tulin siitä hirmu iloiseksi, ja nyt olen jälleen motivoitunut oppimaan kaiken palatoalveolaarisista klusiileista ja varsinkin komplementaarisesta distribuutiosta. Jälkimmäinen siksi, että fonetiikkatädin mielestä komplementaarinen distribuutio on aika romanttinen juttu, ja olen ihan samaa mieltä. Komplementaarinen distribuutio tiivistää koko tämänhetkisen elämäni täydellisesti: On olemassa minua kompletoiva ihminen, sellainen palapelistä puuttunut komplementaarinen pala, mutta välillämme on junamatkan verran distributiivista tilaa. Ihan oikeasti, hassu juttu. Komplementaarisen distribuution määritelmä: Kaksi samankaltaista äännettä (no, ihmistä), jotka a) eivät ole oppositiossa ja b) esiintyvät eri ympäristössä.
Kuinka ymmärrettävä olenkaan. Sanokaa "Hep" jos haluatte, että kerron teille lisää fonetiikan ihmeellisestä maailmasta.
Mansikkabanaanivadelmakermakakku kuittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)