Jippii! Kahden kuukauden jälkeen se vihdoin tapahtuu: tuo yksi ihana nukkuu ja minä olen hereillä. Tai ainakin se näyttää nukkuvan. Tai teeskentelee sujuvasti. Kuitenkin, hienoa olla viimeinen ylhäällä. The last man standing. (Ja lällislää kaikki, tuossa tiskipöydällä on laatikollinen donitseja. Isoja donitseja. Yhdestäkin haukkauksesta vaipuu sokerieuforiaan ja pelkässä donitsireiässäkin on ainakin sata kaloria.) Kiitos Hitler, mein Führer, ilman viiksiäsi olisin paljon laurittomampi ja sen seurauksena myös paljon donitsittomampi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti