Lapsena keinuttiin Jannen kanssa leikkipuiston rengaskeinussa ja rukoiltiin Jumalalta lisää vauhtia. Nykyään kuutioyksiöni itsemurhaikkunaan sataa joka ilta vettä vaakatasossa, sataa sataa ropisee niin – pilipilipom, pilipilipom – läpitunkevia pisaroita, että melkein-hukun ja melkein-tukehdun mutten ihan kuitenkaan ja sekös vasta kismittääkin. Lapsenakaan en saanut laittaa päätä muovipussiin, en hukkua rauhassa Ankkalampeen kun joutsenen muotoinen uimarengas teki kuperkeikan.
Aina vaan jotenkin refleksinomaisesti on maailmassa. Heidegger sanoi sitä 'daseiniksi', maailmassaoloksi tai tuollaoloksi. Heidegger oli natsi. Kummastakohan se piti enemmän, vetysyanidikaasukammioleikeistä vai hermeneuttisen kehän ymmärrystä laajentavasta prosessista? Samantekevää. Samantekemätöntä.
Epämukavaa kun erään tietyn lajin mielenhäiriöt vilkkuvat päässä vähintäänkin joka seitsemäs hetki astetta liian kontrolloimattomina, ja sitten pitää taitella käteen osuvista lappusista joutsenen muotoisia paperiorigameja ja leikata saksilla niiltä pää poikki. Ylipäätään kaikki teelajit maistuvat samalta, kun laitan aina maitoa ja vaniljasokeria, kaikki maistuu samalta elämän loppuun asti. Aamen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti