Entten tentten, än yy tee

Paha olla. Söin taas verigreipin. Tykkään kun se näyttää ihmislihalta. Väkivaltahedelmä. Kopioin vanhoja päiväkirjailuja tänne ja luin niitä puolihuolimattomasti. Ällöttävän teennäistä ja vastenmielistä tekstiä. En tykkää yhtään olla minä. Täällä on öisin tosi kylmä enkä haluaisi iltaisin mennä nukkumaan. Varpaat palelevat vaikka jalassa on villasukat. Joka ilta kestää ainakin kaksi tuntia ennen kuin ne lämpenevät ja pystyy ehkä nukahtamaan. Ja seuraavaksi vaihtoehtoisesti joko kuristuu ja tukehtuu ylimääräisiin peittoihin tai herää aamuyöstä kun tuuletusluukusta puhaltaa sisään jäätä ja pahoja henkiä. Juuri kun on nukahtamassa, ambulanssi ajaa ikkunan alta piipaapiipaapiipaapiipaa ja joku siellä sisällä ehkä saa sydänkohtausta tai keskenmenoa tai vuotaa kuiviin ja hengittää viimeistä kertaa ikinä. Ja sitten makaan jääkylmässä sängyssäni ajattelemassa miltä tuntuu hengittää viimeistä kertaa ikinä ja sitten kello soi ja pitää nousta ja kylpyhuone on niin kylmä että peiliin melkein kasvaa kuurankukkia ja jääkidenurmikkoa. Juoksen kouluun ja opiskelen asioita joista en ole kiinnostunut ja mietin, että sitä jatkuu ainakin seuraavat kuusi vuotta ja silloin todella tekisi mieleni paloitella lisää verigreippejä.

(Jos Lauri on täällä, varpaat lämpenevät nopeammin. Se on niin lämmin. Ja minä niin kylmä, että tarvitsen ulkopuolista lämmitysapua.)