No äh haluaisin sanoa jotain mutta mikään ajatus ei osaa järjestäytyä standardienmukaiseksi kahdeksan elektronin oktettirakenteeksi vaikka mieli on täynnä till bristningsgränsen ja hajoaa pian teräväreunaisiksi fragmenteiksi ja kiliseekolisee pitkin lattianreunoja koska hitto jostain niitä sirpaleita on saatava eikä aggressiomukeja ole enää jäljellä joten on varsin loogista uhrata marttyyreistä estetiikannälkäisin - minäminäminä - ja pirstoa hilpeä mielenmaisemani pienenpieniksi melankoliansinisiksi kristallikiteiksi jotka ripottelen kireällä ranneliikkeellä norsunluisesta suolasirottimestani palapelien hukkapaloista rakennetun ja enkelikiiltokuvilla päällystetyn lavuaarin likaisenvalkoiselle emalipinnalle.
v ä l
i m e
r k k
e j ä
Ja oikeastaan pmmp on joka tapauksessa jo sanonut kaiken mitä minä ehkä olisin voinut sanoa. Vituttaa vaan taas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti