Joskus vielä rikon

Minulla on psykologina mies, joka näyttää pojalta. Sellaiselta pieneltä pojalta, joka saa kotona iltaisin tukkapöllyä. Usein se näyttää hämmentyneeltä, muttei koskaan kiusaantuneelta niin kuin minä. Joskus se kättelee istunnon lopuksi, ujosti eikä yhtään vakuuttavasti. Uutta aikaa varattaessa se lakkaa olemasta kömpelö. Se kieppuu tietokonetuolissaan selkä minuun päin, laittaa papereita tulostimeen, naputtelee näppistä tositosi nopeasti. Luulen, että se yrittää hosumisellaan antaa minulle aikaa koota itseni ennen lähtöä. Sen sohvatuolin vasemmanpuoleisen käsinojan 
kangaspäällysteeseen on kulunut sormenjäljet.

Yritän olla tuijottamatta pikkupöydällä nenäliinapakkauksen vieressä olevaa kuivakukkamaljakkoa. Samoja kukkia on odotushuoneen puolellakin. Samoja kukkia oli isän luonakin. Ihan samoja typeriä kukkia takan päällä.

Ajattelin ehkä ostaa kausikortin jollekin kuntosalille. Voisin vaikka pyöräillä kuntopyörällä.

Haluaisin kuunnella musiikkia, mutten tiedä mistä pidän. Voisin kuunnella jotain iloista, mutta iloinen musiikki on yleensä paskaa musiikkia.