Jasså mycket

Ensinnäkin eilinen. Eilinen ei varsinaisesti kuulunut mihinkään päivien aateliin. Herätys oli vielä ihan positiivinen, sillä postiluukusta kolahti Disneylandin työsopimus, jossa muuan muassa ystävällisesti kerrotaan minkä värisiä sukkia minulla on lupa käyttää työasuni kanssa. Valitettavasti olin edellisenä päivänä laiskuuttani jättänyt lääkkeet ostamatta, ja päälleni alkoi vyöryä noin kolmen universumin kokoinen lasti fyysispsyykkistä pahaa oloa. Olisin erittäin mielelläni kuollut, mutta oli muuta tekemistä. Kävin lääkärissä seurantakäynnillä ja reseptejä uusimassa, mutta olin niin keskittynyt oksentamisen ja hysteeristen itkukohtauksien iloihin, etteivät lääkäritädin empatiantäytteiset lauseet oikein kulkeutuneet perille. Jotain se puhui siitä miten Disneyland-työkyvytön mahdollisesti olen, ja jos olisin ollut hieman vähemmän hyperventiloivampi, olisin vastannut tädille takaisin mahdollisesti joko ”O RLY?” tai ”No shit, Sherlock”. Seikkailuni jatkui apteekissa, jossa ensimmäinen yhteistyökyvytön apteekkihenkilö väitti ettei muovipäällysteisiä sukkulalääkkeitä muka voi puolittaa ja toinen yhteistyökyvytön apteekkihenkilö puolestaan ilmoitti että ei, ei löydy yleisövessaa. Valitettavasti pahoinvointikohtaukseni ei ollut kontrolloitavaa laatua, joten syöksyin paniikinsekaisessa mielentilassa lähimmän kahvilan vessaan oksentamaan ulos noin kolme neljäsosaa sisuskaluistani. Siellä vessan lattialla harrastin terävää havainnointia ja päädyin siihen lopputulokseen, että pitelin edelleen kädessäni apteekin omaisuudeksi luokiteltavaa maksuläpyskää sekä totaalisen maksamattomia mielialalääkkeitä sisältävää muovipussia. Oh well.

Myöhemmin kuormitin poikaystävääni kiitettävällä määrällä itkunsekaisia vollotuspuheluita ja lopulta alkoi helpottaa. Pienen ryhdistäytymisen jälkeen linnoittauduin nurkan takana asuvan ystävän sängylle kuuntelemaan akustista musisointia ja voimaan enää vain puolisurkeasti. Kunpa osaisin olla aktiivisempi tuollaisten ihmisiä sisältävien toimintojen kanssa. Auttoi aika kamalasti. Tosin illalla kotona mikään ruoka ei suostunut pysymään sisälläni ja palasin surkuolotilaan. Onneksi sentään tuli Greyn anatomia telkkarista. Aamuyöllä joskus puoli kuudelta heräsin nälkään ja söin überaikaisen aamupalacocktailin ja huomasin selvinneeni elossa eilisestä.

…

Vielä lyhyt selostus pääsiäisestä. Se oli runsasmunainen ja vähärairuohoinen. Yksi rusakkopupukin bongattiin pogoilemassa tuolla asvalttiviidakossa. Lapsekkaan naivistisen atmosfäärin osatekijöinä olivat ainakin leffaputki - Notre Damen kellonsoittaja, Monsterit Oy, Toy Story, Harry Potter ja viisasten kivi - sekä nonparelleina jäätelön päällä aivan ihana Tv-resistorin keikka Klubilla. Musiikki oli niin söpöä, täynnä intiaanidiskoja ja lovea ja muurahaisia ja poneja. Olisin voinut keikkua niiden tahdissa aamuun asti, oli niin kivaa pitää Lauria kädestä ja kuunnella höpsöjä lyriikoita ja pimpelipompelilelumusiikkia. Kaikki emoilijat voisivat lisätä pari ponia ja pimpelipompelia sinne sydänverisen mesoamisensa sekaan, niin varmasti säästyisi muutama teiniranne juustohöylän kosketukselta. Niin.

Ei muuta.

Eipäs kun joo, oli sittenkin vielä muuta. Pääsiäiseen kuului myös Circus Mundus Absurdus. Se oli esteettistä. Tuli mieleen Wikipedian Aestheticization of violence -artikkeli. Tatuointeja ja valkoisia naamoja ja mustia silmiä ja lävistyksiä ja verta, mmm. Toisaalta ne jutut olivat niin pelottavia, että seisoin Laurin selän takana piilossa välttyäkseni vahinkokuolemalta siinä lasinsirujen ja tulen ja piikkien ja miekkojen ja veren melskeessä. Mutta oi kun se piikkipäinen Lassi oli nam. Minun ja Lassin tuttavuus etenikin aikamoista vauhtia. Harvoin sitä törmää miehiin, jotka jo tunnin sisällä ensitapaamisesta alkavat ylpeinä esitellä sukukalleuksiaan. Ja ömh, vielä harvemmin sitä törmää miehiin, jotka jo tunnin sisällä ensitapaamisesta alkavat ylpeinä esitellä sukukalleuksiaan ja niistä roikkuvia auton renkaan vanteita. Niin.